perjantai 6. toukokuuta 2011

Kevät !!!

On taas vierähtänyt aikaa blogin päivityksestä,
mutta tässä se tulee!
Vihdoinkin, nimittäin tuli kevät. Isot upottavat ja märät hanget sulivat pois ja alta paljastui rusehtavaa nurmea, käpujä ja kiviä. Toivottavasti kesästä tulee lämmin -mutta ei liian-.
Tammikuusta asti arki on ollut saman toistamista, mutta kun auringon säteet ja lämpö tulivat on treenitkin heränneet eloon. Agilityn ryhmätreenipaikkaa ei haettu, mutta vapaa harjoitteluoikeus lupa saatin ja kesällä aijotaankin mennä treenaulemaan Helenan ja Vili-russelin kanssa. Koiratanssia ollaan treenattu paljon ja edistyttykin ihan mukavasti. Olen innostunut taas kuvaamaan Eppua ja siinä sivulla kevään
edistymistä.


Jennyn cockeri Milli sai 8 (u4+n4) syötävän suloista pentua ja kaksi pääsi vierailulle vanhempiani moikkaamaan. Bella (mustavalkoinen) ja Torsti (vaalea) olivat ihania palluroita, mutta ei meidän rotuisia koiria. :)

Tänään 7.5 oli Tampereen Kansainvälinen Koiranäyttely (Tre Kv Knly), johon menin Jennyn kanssa. Kierrettiin ostelemassa koirille herkkuja ja leluja ja katsottiin kehiä. Mukava päivä oli ja tuttujakin näkyi. Epun siskon omistaja oli kisaamassa Junior Handler -luokassa ja pari YlöKkiläistäkin nähtiin kehien laitamilla.

Mukava päivä, mutta raskas. Nyt ilta lenkkille ja pikku treenit ja katsomaan Suomi-Slovakia peliä. Leijonat voittoon ! ;)