sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kuveja ärreistä

Nonni koiruus on ollut meillä nyt kaksi viikkoa ja vaihtelevasti on mennyt. Eppu varoi ja vältteli alussa Emmaa, mutta nyt repivät jo tottuneesti samaa sukkapalloa. :)
Olen ristinyt Emman lempinimiksi Emmulin, Emmuisen, PöPin (Pönttö Piski) ja käytetyimäksi muodostuneen Rääpäleen. Pikku E osaa jo käskyt istu, maahan ja tule. Aina ennen ruokaa ymmärtää istua automaattisesti.
Sisäsiisteys on vielä kiikunkaakun. Öisin niitä vahinkoja lähinnä tulee, päivisin osaan olla valmiina ja päästän pihalle. Yksin- ja kaksinoloa treenataan päivittäin. Tänäänkin olivat kaksin n. 5,5 h, koska oli mummuni 80 v. juhlat. Ei mitään tuhoja ja vain yksi pissi lätäkkö. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt!
Epun kanssa ollaan vedetty kaksin himo lenkkejä Topintuvan ja Julkujärven maastossa. Näkee oikein kuinka Eppu nauttii, kun kannoilla ei pyöri näykkivää ja riehuvaa rääpälekoiraa. Siellä saa juosta niin paljon kuin jaksaa, ja Eppuhan jaksaa. ;)
Tässä on kuvia kaksikosta.


 Ärrierit vauhdissa!


Emma 9 vko



Todellisen luonteen pilkahdus...


 Eppu ei taida arvostaa äitsyn kukkapenkki. :)

Ne on niiiiin samalaisia, että rapsutetaankin samaan aikaan.



tiistai 12. heinäkuuta 2011

Saanko esitellä....

perheemme uusimman jäsenen: Bravefellow
Dancing Queen, ystävien kesken Emma! Koko kevät ollaan salaa miettity, josko hankittaisiin pieni pentu. Alusta alkaen oli selvää, että rotuna parsonrussellinterrieri ja sukupuolena narttu. Pennusta tulisi pääasiassa agility ja näyttelykaveri minulle ja äidille. Muutamiin kasvattajiin olin yhteydessä, mutta Bravefellowin pennut olivat kaikista suloisimpia ja luotuvus olisi sopivasti, etteivät Eppu ja pentu joutuisi heti kaksin. Pentujen täytettyä 3 vko kävimme katsomassa niitä Hollolassa ja samalla varasimme pikkuisen.

Alkoi se tuskastuttava odotus... Laskin itsekseni vielä 8 pvä, vielä 5,5 pvä, vielä 76h, vielä 22h 41min, vielä 4h ja 27min ja sitten lähdettiin pennun hakumatkalle... Mukaan tuli Emman lisäksi, pentupakkaus, pari rc penturuokapussia sekä KISSA! Kissan oli määrä jäädä Tampereelle omistajilleen, mutta tulikin Ylöjärven Postin p-paikalle, mistä isäntä sen vei kotiin.
Kotipihassa tutustuttiin Eppuun.Eppu ei ymmärtänyt mitä tuollainen rääpäle teki sen pihassa ja mitä sen kanssa tehtäisiin. Kaikkia vähn jännitti, koska Eppu suhtautui varautuneesti Emmaan ja pyrki pois sen luota. Sillon tuli mieleen, että mitsä sitten jos tämä ei toimi....

Ensimmäinen yö koitti ja ensin nukahdettiin ihan hienosti, mutta sitten alkoi ulina. Äiti yrittä kaikkensa, että pentu nukhataisi tai olisi edes hiljaa. Silitteli ja rauoitteli, siirsi kopan sänkynsä viereen ja roikotti kättään pennun nenän vieressä, jopa meni itse lattialle pennun viereen, mutta uikutus ei loppunut millään. Lopulta väsymys voitti ikävän ja kaikki saivat taas nukkua.

Ensimmäinen päivä oli tutustumista, syömistä,nukkumista ja RIEHUMISTA täynnä. Opimme erittäin tärkeän asian. Emma ei ole samallanen, mitä Eppu ole pentuna. Eppu oli kiltti, rauhallinen ja helppo, mutta Emma on rauhallinen vain nukkuessaan. Ja ei aina edes silloin, jos on villi jahtausuni käynnissä. Hereillä ollessaan juostaan asuntoa ympäri, purraan koria, revitään mattoja, hyökitään varpaiden,sormien ja Epun kimppuun. Onneksi Eppu on alkanut hyväksymään tämän uuden riesan elämässään. Sillä ainahan pääsee minun sänkyyni pennun ulottumattomiin. Eilenkin nämä kaksi roikkuivat samassa kulahtaneessa jalkapallossa tai mäyränraato-lelussa. Eppu on aina urisut mielihyvästä ja nyt repiessään lelua ja uristessaan pikkuinen tyttö yritti matkia. :) Tänään kun olimme pihalla koirat lyöysivät yhteisen harrastuksen: kaivamisen! Emma löysi hyvän kaivuupaikan, mutta Eppu tuli viereen ja aikoi alkaa kaivamaan, niin tämä pikku emäntä haukahti niin pahasti,että Eppu pelästyi ja hypähti taakse päin. Tuo oli niin hulvaton näky, etten voinut kuin nauraa. Vieläkin Eppu on vähän varautuvainen pennun kanssa, mutta eiköhän se ajan kanssa hälvene.

KIITOS Pialle, sekä tietysti Unalle ja Assolle, tästä kauniista ja aktiivisesta harrastuskaverista !! Nähdään näyttelyissä ja muutenkin ! :)