Nelivedon kautta isompiin ympyröihin

Pahoittelen taas tätä taukoa. Ainoa selitys on lukio + autokoulu. Avataas hiukan otsikkoa...
Neliveto on ylöjärven koirakerhon neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti, johon sain kunnian kirjoittaa hieman itsestäni. Sain tänään mukavan sähköpostin liittyen kohtaan 5... ;)

1. Kuka olet? Missä päin vaikutat ja minkälainen koira sinulla on?

Olen Veera Varis. Väsynyt lukiolainen ja aito ylöjärveläinen suoraan Keijärven rannasta. Koirina toimii Eppu, 8v working jack russell ja Emma 2v parsonrusselinterrieri. Harrastuksina agility ja verijälki. Epun kanssa agilityä harrastetaan enää silloin tällöin kisakentillä. Emman kanssa treenaillaan agia viikoittain. Salainen tavoite on päästä starttaamaan neidin kanssa kisoissa 10 vuoden sisään. Saa nähdä toteutuuko...

2. Mitä kaikkea touhuat koirasi kanssa päivittäin?

Lenkkien lisäksi leikitään ja temppuillaan. Epulle olen opettanut aikanaan kuutisen kymmentä erilaista temppua, mutta nykyään lähinnä löhöillään ja naatiskellaan elämästä. Kastraatio kun vei ukolta vauhdin ja toi flegmaattisuuden. Emmallekin olen opettanut kaikkea hyvin tarpeellisia temppuja, kuten sukkien riisumista ja vetolaatikoiden avaamista.

3. Oletko ollut pitkään Ylökkin jäsen? Jos olet, muistuuko mieleesi jokin mukava tai vähemmän mukava asia?

Hämärän muistikuvan mukaan olen jo 2006 vuonna käynyt torstaitottiksissa, joten silloin sitä tuli kai liityttyä. Epun kanssa aloitin agilityn säännöllisen epäsäännöllisen treenaamisen viisi vuotta sitten. Erityisen lämpimästi muistelen Agirotua 2010. Silloin pääsin oikeastaan ensikertaa kunnolla talkoilun makuun. Talkoissa on aina ollut mukavaa, joten vähemmän mukavaa on se, ettei ihmisiä syystä x saada talkoilemaan. 

4. Millaisia toivomuksia sinulla ja koirallasi on seuralle?

Kaipaisin eräänlaista rentoutta. Ylökk on omaan silmään kovin kilpailuhenkinen. Toki on hyvä yrittää pysyä maailman menossa mukana. Koiran kanssa harrastamisen pitäisi olla mahdollista myös tavanpulliaisillekin, joilla ei ole aikomustakaan mennä kisaamaan. Monet koiratutut on sanonut, etteivät viitsi liittyä Ylökkiin kotikoiran kanssa harrastamisen takia. 

5. Minkälaisia hommia teet seurassa, vai oletko vain kunnon jäsen?

Olen jäsen, mutta en tiedä olenko kunnon jäsen. Vuoden verran olen pitänyt taukoa Ylökkistä, mutta talkoot olen kuitenkin Agirodussa suorittanut. Tulevaisuudessa kiinnostaisi seuran suhteen myös ns. suuremmat saappaat.

6. Onko sinulla hyviä motivointi- tai koulutusvinkkejä? Kerro muillekin!

Liikaa on niitä ihmisiä, jotka treenaavat hampaat irvessä ja ovat sitten naama mykkyrällä kisoissa ja kokeissa, jos eivät voitakaan. Koiran kanssa harrastamisen kuuluu olla hauskaa ja rentouttavaa molempien mielestä. Jos pärjääminen on pakko, kannattaa pitää pieni tauko treenaamisessa. Ilon kautta kaikki sujuu paremmin.

7. Mitä koirasi sinulle merkitsee? Voisitko kuvitella koiratonta elämää?

Koiria meillä on ollut aina, joten en kyllä osaa kuvitella karvattomia vaatteita, siistiä kotia, nenätaiteettomia ikkunoita tai takintaskuja, jotka eivät olekaan täynnä kuivettuneita makupaloja. Koirat auttavat pitämään jalat maassa ja leuan rinnassa. 

8. Terveiset kaikille koirallisille ihmisille!

Koira on ainoa elävä, joka aidosti rakastaa sinua enemmän kuin itseään. Kohtele koiraasi sen arvoisesti!

9. Terveiset myös koirattomille ihmisille!

Yritä ymmärtää koiraihmisiä! Meille urospennun ensimmäinen jalannostopisu, kontaktivarmuus ja markkinoiden uusin vinkukarvapalloheittovesilelu ovat asioista, joista voisi höpöttää tunti tolkulla.

Nyt siitä sähköpostista, jonka sain... Se tuli eräältä ylökktutulta ja sisältö oli kutakuinkin tämä "olet mukana kilpailutoimikunnassa, jos vain haluat." Vasta vähän aikaa sittenhän sauhusin kuinka ylökkin uusien ihmisten säätäminen aiheutti pinnan palamista ja kuinka lähden seurasta mahdollisimman nopeasti. Nooh... vetoan siihen, että olen nainen, koska mielipide vaihtui jo aikaa sitten. Kuitenkin vastasin sähköpostiin myöntävästi. Tuntuupas hassulta ajatella, että kohda voisin esitellä itseni toimikuntalaiseksi. Olen jo iso tyttö.

Koirat voi hyvin. Hieman liiankin hyvin. Emsin paino on lähtenyt nousuu. Tosin osa syy siihen on mun polvivammautuminen ja siitä johtuva liikunnan välttely. Polvivammasta voin kertoa enskerralla, koska se vaikuttaa tulevaisuuteen aikas paljon...

Hyvästi lisääntymiskyky! t. Emma

Lukio on niin kiva, rento ja sen jälkeen jää aikaa niin paljon muuhunkin! Eiku...

Elämä on ollut hyvin samanlaista kuin aina ennenkin. Ainoa suuri muutos on se, että Emma steriloitiin pari viikkoa sitten. Tyttö lähti kotoa ihan intopiukeena ja eläinlääkärin ovestakin vedettiin täysillä sisään. Vastaanottoaulassa neiti sitten kiljui innoissaan, pyöri ympyrää ja pomppi kahdella jalalla. Hoitaja kattoo tiskin takaa hyvin hämmentyneenä ja eläinlääkäri toteaa "En ole ennen noin innokasta leikkauspotilasta nähnyt" Et varmaan tuu vähään aikaan näkemäänkään! :D Leikkaus oli mennyt muuten hyvin, mutta nukutuslääkkeestä oli tullut joku lievä kohtaus. Herääminen meni hyvin ja kotiin päästiin nopeasti sen jälkeen.

Kun kannoin Emmaa kotiin, Eppu tuli ovella vastaan. Poika haistoi Emmasta lähtevät lääkärihajut, pysähtyi, peruutti ja juoksi olohuoneeseen. Loppuillan vältteli potilasta, ei suostunut tulemaan edes samaan huoneeseen. Seuraavana päivä oltiinkin jo taas kuin paita ja pEppu.

Emman sairasloman aikana vanhus on päässyt agiliitämään sekä sunnuntaisin wuffille että ylökkille. Kunhan neiti toipuu, Epulla alkaa agilitytauko. Ensivuonna sitten ehkä mennään taas kisailemaan huvinvuoksi. Emman kanssa ollaan ennen leikkausta kovasti treenattu seuraamista ja erityisesti kontaktin pysyvyyttä. Tietysti ulvontaakin ollaan yritetty kitkeä pois ja ylpeänä voinkin sanoa, että se on vähentynyt puoleen! Kun karjasen "Jätä! Prkl!", niin neiti ei lähde flippaamaan, vaan ottaa kontaktin ja saa palkan. Saikun aikana ei olla pystytty treenailemaan jättämistä, mutta kun arki koittaa, alkaa taas hampaat irvessä herjoittelu! Eikun... Meillä on vihdoin sellainen suhde, että molemmat nauttii yhdessä tekemisestä.

                                                   Emma on rakkaus.

Eppu on ♥

Nyt on pakko tunnustaa, että kisakärpänen on purrut hieman liian pahasti. :D

Tajusin lauantai aamuna, kun herätys on 0500 ja autossa istuttiin jo ennen auringon nousua, että nyt mustakin on tullut oikeasti koirahulluihminen! Kaikkea sitä joutuukin tekemään voidakseen harrastaa koirien kanssa. Ennen olen ollut rehellisesti vain koiraihminen, mutta nyt on jo tosikyseessä! 

Lähdettiin tosiaan Minnan ja poikien kanssa kohti Vantaata. Ojangossa oli HSKH:n järkkäämät kisat. Lauantaina ykkösille&kakkosille ja sunnuntaina sitten kolmosille. Epulla oli kaksi starttia.

Hyl (ylläripylläri :D)

Aiettä mua ärsyttää, etten ottanut Eppua paremmin haltuun putken jälkeen! Eihän sille mitään voi, 

mutta hei katsokaas noita keppejä! Ne on aina olleet meidn suurin murhe, 

mutta nyt ne menee kuin vettä vaan. Olin, ja olen edelleen, tosi ylpeä ukosta! :)

5rv, -7.07s, sijoitus 3.

Himputin kontaktivirhe! Tämäkin oli Epulta niin hienoa tekistä, 

että harmittaa etten ottanut kontaktia tarkemmin. Olen kuitenkin huomannut, 

että olen kehittynyt ohjaajana paljon ekoista kisoista.

Epun kanssa vaan on niin vaivatonta ja mukavaa mennä ja tehdä. 

Luotan siihen ja en joudu pettymään. Oon vieläkin fiiliksissä noista kepeistä! 

Sijoituttiin kolmansiksi ja palkinnoksi oli mm. lahjakortti ilmaiseen starttiin HSKH:n kisoissa.
Pitäänee siis lähteä Ojankoon uudestaan! 

Minnalle ja Jäyhälle ensimmäinen LUVA kakkosista! Onnea! :)

Kaikenkaikkiaan päivä oli mukava irtiotto arjesta hyvässä seurassa. 

Minnan kanssa on niin vaivatonta ja luonnollista mennä kisoihin. 

Matkoineen päivä venyi hieman yli kaksitoista tuntiseksi, mutta eipä se mitään haitannut.
Huomenna alkaa Emsin ohjattu agitreeni ja voin kertoa, että jännittää ihan hemmetisti...
(BTW luvassa postaus rakkaan kotiseurani toiminnasta meidän treeniasiassa. Vituttaa)

Man of my life, Eppu ♥

Toissijainen viikonloopu

Koulussa on ollut kaiken näköistä runo- ja novellianalyyisä, psykologista tutkielmaa omasta kehityksestä ja kaikkea muuta aikaa ja itoa vievää. Nyt on koeviikko, joten aikaa on muuhunkin kuin läksyistä murehtimiseen.

Sunnuntaina oli Takuilla kisat, joihin treenikaveri Minna meidät haki. Aamulla olin tosi väsynyt, koska lauantaina olin kaksitoista tuntia reissussa. Kävin veljellä Helsingissa. Kisoissa oli kaksi starttia hyppäri ja agirata. Ennen ratoja käytettiin koirat ja Epulle normaalia "jännäkakkaa" ei kuulunut. Hieman se vai kaivelemaan, mutta rataantutustumisessa unohdin jo koko kakattomuuden. Juuri ennen omaa vuoro huomasin, että ukko ei ollut ihan kuulolla. Noh, radalle lähdittiin silti. Kepit olivat kolmantena ja hyvin poika ne hakikin. Puhdasta rataa oltiin tekemässä, kunnes se tapahtui. Nimittäin kakka. En osannut oikein tehdä muuta kuin koppasin koiran syliin ja marssin ulos kentältä ja hihitin sisäisesti aika lujaa. Lopulta kun törmäsin Minnaan sain sanottua sen ääneen "meillä oli aika paska rata." Voi sitä naurun määrää!
 Hyllyksihän se meni, mutta tajusin tärkeän asian. Koiraharrastuksen tärkein osa koira, on eläin eikä kone. Koira tekee mitä huvittaa, millon huvittaa ja omistajan on vain totuttava siihen. Huumoria koiraharratukseen ihmiset! Ei se oli niin justiinsa jossei joka hetki tule nollaa tai saada titteleitä nimen eteen. Koirista pitää nauttia! :)

Toinen rata ei ollut yhtä paska, muttei puhdaskaan. Putkelta putkelle viennissä olin ilmeisen epäselvä ohjaaja, koska Eppu ei mennyt putkeen, vaan kiersi putken takapuolelta ennenkö meni putkiin. Toinen kämmi tapahtui aalla. En sihissyt ja huiskaissut kädellä tarpeeksi, joten ukko loikkas kontaktin yli. Kaikka Eppu tekikin noita omia kaarroksiaan alitettiin ihanneaika. Agiradalta siis 10 rv ja -3,70. Radat oli aika haastavia, joten tolla tuloksella tultiin toiseksi! Yllätyin, mutta lahjakortit kelpaa aina! ;)

Tuloksia meidän kisoista on agi.fissä. Seuraavat kisat on la 28.9. Vantaalla Vuokkoset Areenalla. Sinnekin mennään samalla joukolla eli minä, Eppu, Minna ja biisonipojat, Touho ja Jäyhä.

Vielä lopuksi pakko kertoa, että Touholle viikonloppu oli äärimmäisen menestyksekäs. Lauantaina ekasta startista ensimmäinen LUVA ja nollavoitto. Sunnuntaina sama homma. Suuret onnittelut taitaville!! :)

Ihmeiden aika ei ole ohi...

Lauantaina oli Ylökkin agilitykisat Vuorentaustan koulun kentällä. Lähdin sinne kuumeessa, nenä tukossa ja akillesjänne venähtäneenä. Aamulla mitin jo, että kuka voisi olla varaohjaaja, mutta paikan päällä päätin, etä kärsin itse loppuun asti. Olo oli huono, mutta fiilis oli hyvä. Muistan kuinka aikaisemmin oon oman seuran kisoissa ja epiksissä ollut lievästi sanottuna jännittynyt. Nolottanut jo valmiiksi mennä sinne tuttujen eteen olemaan huono. Nyt tuollaisesta ei ollut tietoakaan. Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

C-radan palkitut

Olin ilmonnut kaikkiin kolmeen rataan. Jari Suomalainen ajoi kisat Huittisen Harrin tuomarikortilla. Harri tuomaroi Jaria ja Jari meitä. Ensimmäinen, C, oli helppo hyppyrata. Tosin tuolta helpolta radalta meidän tulos oli hyvinkin tuttu HYL. Ensin tippu rima, sitten hyppy väärään suuntaan. Nauroinkin radan jälkeen, että mitä enemmän kisataan, sen surkeammin menee. Aivan ensimmäinen kisarata oli 5, toinen oli 10 ja siitä lähtien tullut pelkkiä hyllyjä.  Jotain positiivista tuossa radassa sentään oli. Kepit menivät loistavasti!

B-radan palkitut

Toinen rata oli sitten agirata. Nilkka kipeämpi kuin ekalla kerralla. Hyppärin myötä oli pieninkin jännitys poistunut ja radalle lähdettiinkin lähinnä pitämään hauskaa. Eppu oli aivan super ja en törttöillyt ohjauksessakaan niin paljoa. Kepeiltä tuli vitonen, mutta muuten siistiä menoo. Meinasin alkaa itkemään! Meidän hyllytysputki oli vihdoin katkaistu! Kun sitten kuulutus kertoi meidän tulleen toiseksi, oli ilmeeni varmasti mielenkiintoinen. Hyvinhän meillä meni, mutten olisi silti uskonut, että noin hyvin.



Toisen radan jälkeen akillesjänne huusi jo hoosiannaa, mutta periksi ei anneta kun on jotain päätetty. Hampaat irvessä startattiin ja hetkessä vaihtui hymyyn. Koira oli loistavasti kuulolla, en hölmöillyt ja vauhtia riitti. Jalkakipu, kuume ja koiruuden vätystely haihtuivat kaikki mielestä ja me nautittiin koko rahan edestä. Moneen kertaan kysyin äidiltä, että nostiko se mies käsiä, tuliko virheitä, eikö edes kepeiltä, mutta aina vastaus oli sama. Meille tuli ihkaeka nolla!!!
Radan jälkeen Timo tuli sanomaan, että te voititte. Luulin sitä pitkään vitsiksi ja vasta kun kävelin tulospalveluun päin ja siellä iloinen Tenille huusi onnentoivotuksia, aloin vähän ymmärtämään mitä justiinsa oli tapahtunut. Siis ooämgee... . Me saatiin eka nolla. Me voitettiin A-rata. Me saatiin eka LUVA.

En olis ikinä uskonut, että me voidaan agikisoissa voittaa. Niissä oon käynyt lähinnä sen takia, että Eppu ei muualla ole päässyt agia tekemään. Käydään kisoissa pitämässä kivaa, kun muualle ei pääse. :D

A-radan palkitut

Pakko tähän väliin kehaista hienoja kisakavereita. Wörkistit ovat mukavaa porukkaa ja tuolla olikin kolme wörkkikoirakkoa kisaamassa. Parhaiten menestyivät joka radalla sijoittuneet Eija ja Typy. Paljon onnea heille! Mukana oli myös Timo ja Ella, sekä kannustusjoukoissa Timon vaimo Sinikka ja Aku. Kiitos ihmiset mukavasta päivästä! Nähdään taas kentänlaidalla ja siihen asti, pidetään wörkkilippu korkealla! ;)

LUVAllinen mies ;) 

Emmasta vielä loppuun sen verran, että otin itseäni lopulta niskasta kiinni ja nyt me ollaan talvitreeniryhmässä. Maanantaisin 19.30-21 Pinotiellä. Vähän kyllä jännittää, koska tiedän mitä ekat kerrat tulee olemaan. Kiljumista, mahdollisesti karkaamista ja riehumista. Neiti onneksi ymmärtää agin päälle, joten kunhan tottuu uusiin treenikoiriin, niin kaikki menee just fine. Kiitos Marika, Otan yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan. Annika, vertaistuki on niin parasta. En tiedä voiko näin sanoa, mutta kiva kuulla, etten ole ainoa joka on hätää kärsimässä. :D

Muutama kappale hyllyjä, kiitos

Raskaana olo on raskasta, valeet on raskaita,
joten valeraskaus on tositosi rankkaa 

Taas on ollut vähän taukoo... On ollut vähän motivaatio (ja elämänilo) hukassa, mutta pikkuhiljaa täältä noustaan. Olin sittenkin siellä rippileirillä, koska tytsyllä on valeraskaus niin tehokkaasti päällä. Joskohan toi muutaman viikon kuluessa lopettais lehmän leikkimisen ja olemattomien pentujen vartioinnin. Ripari oli aivan kamala kokemus!

Eilen oli kuitenkin kaksi starttia Takkujen kisoissa. Nukuin edeltävänä yönä apauttiarallaa kolme tuntia, koska mielessä pyörineet asiat eivät antaneet rauhaa, joten oma fiilis ei ihan päässyt huippuunsa. Heti alussa huomasin taas tämän suuren ihmeen Epun käytöksessä. Koiria tuli ja meni ihan vierestä, muttei ukko välittänyt yhtään. Olin niin onnessani ja ajattelin, että kaikki radat menisivät kuinka huonosti tahansa, on edes jotain mitä voi muistella ilolla. 

Radat olivat aikas helpot. Epun edellisestä kohtaamisesta agilityesteiden kanssa oli jo yli kuukausi, joten kyllä vähän jännitti. Kuskina toimineen äitiliinin piti ottaa radat videolle, me jopa harjoteltiin edeltävänä iltana, mutta pokkari on liian tekninen laite äitsylle...

Ekan radan alussa jo huomasin, että hupsista keikkaa, mun oma vauhti oli Epun vauhtiin verrattuna aivan liian hidas! Ukko juoksi kun viimestä päivää ja se koituikin sitten kohtaloksi... En tajunnut hidastaa ennen keppejä tarpeeksi, joten poika ei taipunut toiseen väliin. Lähdin korjaamaan, jolloin Eppu teki keppejä väärään suuntaan -> HYL Jatkettiin silti loppuun ja radan jälkeen olin niin iloinen. Epusta näki selvästi kuinka sekin oli nauttinut. Oma ilo vähän kariutu tässä kohtaa, kun sain tietää, ettei videointi ollutkaan onnistunut. Yli tunnin odottelu johti myös siihen, että univelat alkoivat painaa suhteellisen raskaina. Toiselle radalle lähdinkin fiiliksellä "huoh... mennään nyt ku on maksettu". Se  kyllä näkyi ohjauksessa. Onnistuin heti kolmantena olleen putken suun blokkaamaan, mutta onneksi eppu on fiksu ja hakeutui sinne mun töppäilyistä huolimatta. Puhtaalla pöydällä jatkettiin, kunnes tultiin kepeille. Keskellä keppejä jäi yks väli pujottelematta. Mietin nanosekunnin lähdenkö korjaamaan, mutta tulin tulokseen, etten halua keskeyttää iloisesti etenevää koiraa.

Toinen rata meni siitä HYL. Loppusuoralla sitten tuli kaunis lentokeinu, jonka sitten otin uudestaan. Kaiken kaikkiaan oli kiva päästä Epun kanssa pitkästä aikaa esteille, mutta opin yhden asian: kisoja edeltävänä yönä EI ajatella ja jutella isoja asioita, vaan nukutaan vähintään 8h! Lauantaina nähdään tottelinko itseäni, koska on Ylökkin kisat ja kolme starttia.

. 

Jos totta puhutaan, oon alkanut miettimään oisko Emma parempi antaa pois... Lenkkeily on ahdistavaa, kun joutuu vaan pakoilemaan toisia koiria. En nauti lenkkeilystä pätkääkään ja sen myötä on lenkit typistyneet huomattavasti. Lukio vie voimia ja sitten on sitä ja tätä ja vielä tota. Olen väsynyt taistelemaan koirien, itseni ja vanhempieni kanssa. En saa koulutettua sitä ikinä rauhalliseksi koirien lähellä. On alkanut olemaan merkkejä aggressiosta muita koiria kohtaan. Mutta sitten kun alan oikeasti miettimään, mihin tollasen sekopäisenpelkopurijasöpöstiinan vois muka antaa? Ei mihinkään! Veisinkö 2v ja 3kk koiran piikille? En vitussa! Eli tossa toi nyt tulee tönöttään seuraavat kymmenen vuotta ja mä saan itkee joka toisen lenkin jälkeen, mutta hei, mitäs halusin toisen koiran! :D Emma on perhettä. Ei perheenjäseni voi antaa noin vaan pois, vaikka välillä semmonen ois kyllä kiva.

yhdestä kahteen

Tänään oli agitreenit. Ratojen suunnittelu vastuu yksin on mun hartioilla. Sain inspiraation MM-karsintojen finaaliradasta. Tein siitä tarkoituksella vaikean ja mutkittelevan. Totesin jo sitä piirrellessä, että Emman kanssa ei tulla tästä selviämään, mutta ehkä pätkissä saatais meneen. Jo autoon nostettaessa koira kiljui ja tärisi. Ajattelin, että ei tuu mitään noilla kierroksilla...

Sitten kun oli meidän vuoro lähtee radalle, yritin saada neitiä rauhoittumaan. Juuuu, ei ihan onnannu. Koira tärisi, läähätti, vikisi ja silmät loistivat. Pari pallon vinkautusta ja sitten lähdettiin. Radan loppuun olin laittanut kepit. Niitä tytsy ei ikinä oo mennyt hyvin. Aina puikannut jostain välistä ulos tai madellut tosi hitaasti. Oon lenkellä yrittänyt opettaa jalkojen välissä pujottelua. Liekö sitten auttanut noinkin paljon, koska Emma meni kepit paremmin kuin Eppu ikinä!  Järkytyin. Olin aivan sekaisin. Koiruus meni nimittäin kuin unelma!! Vauhtia oli aivan hirmuisesti. Treenikaverit naureskelikin tälle "tykille". Rata, jonka olin tehnyt vaikeaksi, olikin helppo. Toinen treenikaveri sen sitten sanoikin "Niin kumman kanssa sä oot nyt lähössä kilpaileen?" Epun tietysti! Mutta hei, Emmankin kanssa vois yrittää! Mulla onkin kaksi kisakoiraa! Ei muuta kuin kovaa ajoo! :D

Emma 7vko

Jos joku olis tollon sanonut, että Emmasta
tulee läheisempi kuin Epusta, en olis uskonut.

Emma 3vko

En kuitenkaan Emman kanssa oo kisoihin vielä menossa, koska tää neidin hienoinen ongelma  "vihaan koiria"... Eppu onkin siitä hassu, että lenkeillä saattaa toisille uroksille vähän mahtailla, mutta kisoissa... ei mitään! Siellä vieraat koirat saa tulla vaikka mun syliin, ukkoa ei kiinnosta pätkän vertaa. Olisipa Emmankin samanlainen... Noh, mä kuitenkin oon päättäny alkaa tehä töitä ja oon alkanu tekeen töitä. Hyvinkin todennäköistä on, että tämän vuoden ripari nro2 jää välistä, koska en voi jättää koiraa viikoksi. Viikon paussi tässä kohtaa tarkoittaisi, että joudun aloittamaan alusta. Ei kiitos. 

Erään "saavutuksen" tuoma tsemppi auttaa jatkamaan riparin väliin jäämisestä huolimatta. Tämä "saavutus" on kahden ison ja tumman (sekarotuisia) koiran perässä käveleminen, ilman ulvontaa, rähinää tai mitään ääntä! Ehkä kuulostaa vähän säälittävältä, mutta meille tää on valtava saavutus! Ennen riitti, että Emma näki noi koirat ja siitä syntyi kunnon sotatila.

Vaikka Emma on luonteensa puolesta suoraan sanottuna paska, on se jotain tosi rakasta. Kun se kerran kattoo suoraan silmiin the katseella, kaikki ne ulvomiset ja muut ongelmat jää toiseks. Treeniätreeniätreeniä. 

Sitten meistäkin voi tulla jotain ja vaikka eit tuliskaan yhtään mitään, 

Emma on silti mun oma tyty ♥

pyöräbeibet ja hi-hi-hierontaa

Oltiin Emsin kanssa pyöräilemässä eilen. On se vaan aina niin kivaa!!
Tällä kertaa täytin lupaukseni ja otin video materiaalia. Se tosin oli hieman hankalaa. Yksi käsi meni kameraan, yksi koiranhihnaan ja ohjaamiseen ja kolmatta olisin tarvinnut jarruksi. Pyörästä kun on etujarru löystynyt niin paljon, ettei vaikuta mitenkään ja takajarrukaan ei kovin luotettava ole. Jalkajarrua ei löydy laisinkaan. Turvallinen kulkupeli siis! :D 

Emmalla on perjantaina aika piikille... Tätä on tosi nolo myöntää, mutta... 

rokotukset on 10 kk myöhässä. Terve toi on kuiteskin ollu. Noh, asia korjaantuu perjantaina PiPissä.

Ja sinnekään ei pitänyt enää ikinä mennä, mutta here we are! :D

Sitten toinen "suuri uutinen". Varaan vanhukselle hieronta-ajan! Agirodussa Sinikka tunnusteli poitsun ja sanoi, että jumeja on. Nyt kun aloitetaan taas kisaaminen, niin on hyvä saada lihakset jumittomiksi. Treenikaveri Susanna suositteli Laineen Terhiä. Ikinä ei oo mun koiria hierottu, kuten ei muakaan, joten tää on jännää!

Loppuun vielä pari videoo Emsun juoksemisesta. Kuten tuolta ylempää luitte, mulla tosiaan oli "hieman" ongelmia käsien kesken loppumisen vuoksi.

tömähdys, suhahdus ja lisenssius

Torstai oli toimintaa täynnä. 
Siskon tytöt, 7v ja 6v, olivat hoidossa ja suuntasimme mökille. Koirat nauttivat pikkutyttöjen kanssa leikkimisestä ja tulimpa sitten sanoneeksi, ettei Ems ole ollut teekutsuilla. Tytöt halusivat korjata asian! Siispä Emma pääsi mehu&mansikka-kesteille Villa Villekullaan. Tytystä näkyi välillä vain nenän pää, koska kekkerit pidettiin suljetuin ovin. Mamma pääsi hetkeksi vierailemaan ja kaatamaan mehua, mutta tätiä ei päästetty! Syrjintää! :D
Kiva päivä päättyi vähän... ikävästi, kun mökkitiellä ajoin päin ainoaa autoa kilometrin säteellä. Siitä lähtien on pidetty kotona "matalaa profiilia", vaikka äitikkä sanoi, ettei se ollut mun syy. Kyllä mua nolottaa ja pelottaa! Syyskuussa ois pitäny alottaa autokoulu, mutta voi olla etten alota...

Empan kanssa ollaan yritetty uutta keinoa rauhallisena pysymiseksi. Annan kotipihassa tytylle pallon ja sitä se pönttöpää sitten innokkaana kantaa koko lenkin. Tällä tavoin tulee haisteltua vähemmän ja aivot keskittyvät pallon pysymiseen suussa. Vielä tosin ei ole tullut "tosi tilannetta" vastaan, mutta ainakin uimareissut on menneet tällä turpakiinni-metodilla oikein mukavasti. Eilen illalla käytiin pyörälenkillä ja hain maton Räikän rannasta kuivamasta. Mattopaikalla oli kaksi lagottoa ja meinasin joutua hetkellisesti paniikkiin. Sain kuitenkin pidettyä hermot kasassa ja sidoin Emman telineeseen kiinni, käskin istumaan ja odottamaan ja lähdin peruuttamaan. Kun tyty vilkaisi lagottoihin suhahdin ja katse kääntyi taas muhun. Koko rannassa olo ajan Emma oli h i l j a a!!! Olen niin ylpeä pikkuapinasta! 

Äsken laitoin SAGIlle menemään lomakkeen B-lisenssistä ilman vakuutusta. 

Jännittää vähäsen, mutta ei muuta kuin kisoja tutkiin ja ilmottautumaan! :)

Keksin tänään, etä haluan lemmikin nimeltä..... PENA! En taas tiedä mistä tämäkin tuli, mutta olis niin kiva huutaa "Pena, heti tänne!" Inspiraation T Ä S T Ä, jotain niin parasta! :D Enjoy!

kehvelin rengas ja loppumaton epätoivo

Agirodussa startattiin ja radan näette T Ä S T Ä. Me oltiin joukkueen ankkureita ja lähdetään kohdassa 3.50. Sori, en saanut tota sillai kivasti näkyviin.

Aika oli siis 62.98 ja ratavirheita kertyi 20, hylky ja keppivirhe. Ai että mua ketuttaa toi renkaan sivusta hyppy!! jos Eps oisi hypänny renkaan ekalla, olisin kerinnyt ohjaan kepeille paremmin, mutta turha se on jossitella. Enskerralla oon sitten tarkempi. Kyllä enskerralla! Muhun iski kisakärpö, again! Tosin tää johtuu nyt täysin isistä ja tuikituntemattomista. Radan jälkeen multa tultiin kysyyn kisaanko ja kun vastaus oli kieltävä, kysyjä kehotti ehdottomasti lähtemään uudestaan radoille. Isukkikin ihan innostui! Ikinä isi ei oo mitenkään mielellään lähtenyt raijaamaan mua "koirahömpötyksiin" (=treenit, kisat, yms), mutta kun päästiin kotitielle se sanoin; "Oli mukava reissu. Rentouttavaa vastapainoa töille. Voidaan lähteä uudestaan." Voin kuinka noi sanat lämmittivät mieltä!! ♥

Emma on samanlainen apina kuin ennenkin. Eilen meinasin lenkillä alkaa itkemään, koska koen olevani niin voimaton koirien kanssa. Mikään ei auta. En jaksa enää tapella. Äitikkä sanoi jo, että Ems pitäisi antaa pois. Ehei ikinä! Multa ei viedä enää yhtään koiraa. Jos tuollaiset puheet jatkuu, niin puoli vuotta ja muutto omaan kotiin. Emma on ongelmainen, mutta se on perhettä. Ei ihmisiäkään voi tosta noin vaan myydä eteenpäin. Ei sais liikaa inhimillistää koiria, mutta mulle koirat merkitsee jotain, mihin kukaan ihminen ei ikinä yllä.

Eppu on laihtunut! Vauhtiakin alkaa hetkittäin olla yllättävän paljon. Nuoruusvuosien vauhtii ei päästä, mutta kyllä ukosta näkee, kun silmiin syttyy palo. Sellaisista hetkistä me nautitaan molemmat! Varsinkin sen jälkeen, kun poika meinasi hukkua. Oltiin omassa rannassa, siinä on tosi iso ja laakee kivi, jota käytettään laiturina ja sitten monta metriä syvää, heitin koirille keppiä ja kaikki meni kuin satoja kertoja aikaisemminkin. Mutta sitten kuulin krohinaa ja näin, kuinka Eppu alkoi vajoamaan. Yleensä uidessa alaleuka on vedenpinnan yläpuolella, mutta nyt vesi osui jo yläkulmureihin. Iski pieni paniikki, aloin jo kiskomaan housuja pois, että hyppään perään, mutta sitten ukko pääsi kiven reunaan ja nostin rantaan. Otin vyötäröltä, voiko sanoo vyötärö?, kiinni ja ravistin, että tulis vedet pois. Vapauduttuaan mun otteesta, Eppu oksensi vesilimaa. Sitten oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Itse kuitenkin pelästyin sen verran, että lähdettiin kotiin... Hetki oltiin kotona oltu, kun koira muuttui iloisesta Epusta, täriseväksi ja rohisevaksi ruipeloksi. Koira oli selkeästi todella kipeä. Aloin etsimään päivystävän lekurin numeroa. Eppu meni kokoajan huonommaksi. Ei pystynyt istumaan, ei makaamaan, tuijotti vain tyhjyyteen. Äiti ehdotti, että rukoillaan ennenkö soitetaan päivystykseen. Niinpä me rukoiltiin. Siinä samassa Eppu lösähti makaamaan, alkoi nukkumaan ja rohina lakkasi. Oli kyllä paras ihme ikinä! Pelkäsin tosissani Epun kuolevan keuhkoissa olevaan veteen. Omaan rantaan ei mennä enää.

 Olin su-ti agilityoppilaani, Tuulan, dogsitterinä, kun perhe matkasi länsinaapuriin. Hoidokkina oli 2.5v kooikkeri uros, Hippe. Kooikerhondje on rotuna suht uusi, mutta tehokkaasti leviävä. Agilitykentillä koikkereita näkyy paljon. Hipen kanssa meni hyvin ja otin Emmankin mukaan tutustumaan poikaan. Neiti oli vähän näreissään, kun toinen koira sai multa huomiota, mutta tappelua ei kuitenkaan syntynyt. Ems tarvitsee koirakavereita, joiden kanssa voi tutustua omaa tahtiaan! Jo se, että Emma joutui kävelemään vieraan koiran vieressä oli haasteellista pelkurimölyapinalle. Lenkillä saa monesti kuulla, että tyty on varmasti vihainen ja hullu. Hullu se kyllä on, allekirjoitan täysin, mutta ei vihainen. Hampaan irvessä louskuttava hyökkivä koira näyttää pahalta, mutta kaiken sen takana heiluu häntä. Emma ei ikinä ole oppinut kuinka koiriin suhtaudutaan, koska pentuna lenkkeili vain Eppuepäsosiaalisen kanssa. Niinpä tyty on kehittänyt oman tekniikan ajaa nuo pelottavat monsterit pois. Näin arkajalka ei joudu pelottaviin tilanteisiin. Ymmärrän Emman käytöstä ja osaan lukea sitä, mutten tiedä kuinka tästä pitäisi lähteä purkamaan tilannetta...

Mökki, joka vuoraktiin vuosi sitten, taitaapi jäädä nyt unholaan. Vuokravuosi tulee 31 päivä täyteen ja mun mielestä sitä on turhaa vuokrata. Tänä vuonna oon käynyt siellä ehkä viisi kertaa. Kertaakaan en ole yöpynyt. Mökki on kiva, mutta toisaalta, saa koirat juostua muuallakin vapaana. Katsotaan nyt miten käy...

Koko kesä on ollut tosi kiireinen. Tänään oli ensimmäinen oikea lomapäivä. Koirat on joutuneet oleen vähemmällä hoidolla, mutta nyt se muuttuu. Koirat on taas prioriteettilistan kärkipaikalla.

Hyvää loppuviikkoa ihmiset!!

p.s. Mä tarvitsen oikeasti apua Emman kanssa. Jos sulla on hyviä vinkkejä tai hyvähermoinen koira sekä itsellä pitkä pinna, olis ihanaa saada treenikoiria lenkkiseuraksi. Oon epätoivoinen jo...

eläkeläinen iskee jälleen

Töiden jälkeen avasin facebookin ja siellä komeili kaveripyyntö. Pyytäjä oli nimituttu. Eli nimi on pyörinyt sekä wörkki- että parsonpiireissä. Mullehan ei viestiä pysty laittaan, ellei ole kaverina. 

Välittömästi hyväksymisen jälkeen tuli viesti. 

"Moi, sähän harrastat agilityä wörkin kanssa? Kiinnostaisko tulla wörkkijoukkueeseen kisaamaan?"

Alkuun tuli järkytys "mitä!? mekö?!", sitten tuli innostus "noh, josko sittenkin!"

Nyt voin kertoa, että me ollaan niin menossa kisaamaan sunnuntaina!!

Välittömästi lupautumisen jälkeen alkoi tulla niitä kuulusia toisia ajatuksia.

Tein pienen listan, mitä luulen tapahtuvan sunnuntaina:

- Olen paniikissa, ahdistunut ja se tarttuu koiraan

- Eppu ärisee, murisee ja hyökkii toisia koiria kohti

- Eppu matelee ja itse mokailen radalla ja...

- kesken radan iskee jännäkakkahätä

Toisaalta... kerran me vaan täällä eletään, joten järjestetään katsojille nyt oikein paljon viihdettä! ;)

pyöräillen kohta kehiä

Taas on ollut piiitkä tauko. Johtuu Imatran reissusta ja töistä. Olen kirkon oppaana Ylöjärven kirkossa, vielä viikon, joten arkipäivät menee töissä ja palautuessa töistä. Siellä on meinaan niin tylsää, että oma vireystaso laskee kuin lehmänhäntä ja kotiin tullessa en jaksa enää mitään. Työnkuvaan kuuluu esitellä kirkkoa turisteille, mutta kun siellä ei käy kukaan! Viisi ihmistä kuudessa tunnissa on paljon, joten voitte uskoa kuinka minunlainen touhottaja on hätää kärsimässä pelkän istumisen ja odottelun kanssa. Onneksi enää viikko jäljellä, sitten alkaa loma!

time	maanantai	tiistai	keskiviikko	torstai	perjantai	lauantai	sunnuntai
30 min	juoksulenkki 30min Emman kanssa	Lihaskuntoa: vatsa, selkä, kädet	juoksulenkki 30min Emman kanssa	vapaa	juoksulenkki 30min Emman kanssa	Lihaskuntoa: vatsa, selkä, kädet	Teivon portaat TAI latinaerobic
1h	Haavisto Epun kanssa	Veittijärvi Emman kanssa	Sampakan kalliot molempien kanssa	uitto!	Haavisto Epun kanssa	Veittijärvi Emman kanssa	agility!

Koirien kanssa olen aloittanut tekemään jokapäivä kunnon treeniä. Tässä on meidän viikko-ohjelma.
Siinä ylempi on lähinnä oman kunnon parannukseen liittyvää ja alempi koirien kanssa olemista. Maanantaina käyn Epun kanssa kävelemässä "ihmisten ilmoilla" ja äippä vie Emmaa pikku lenkin. Illalla sitten iltalenkin kohdalla menen Emman kanssa pyöräilemään ja lopuksi jäähdyttelyyn otan Epun iltapisulle. Molemmat siis saavat lenkkiä, vaikka lukeekin vain toisen nimi. Syyt miksi olen aloittanu itseni kuntouttamisen ovat yksinkertaisia. Olen huonossa kunnossa ja haluan pystyä taas juoksemaan hengästymättä välittömästi. Toinen syy onkin täysin turhamaisuutta ja estetiikkaa, koska haluan jalkoihin näkyviin lihakset, koska ne on kivannäköset. :D Koirien, erityisesti Emman, liikunnan lisäämisen syyt voit lukea alempaa.

Pyöräily on mun ja naikkosen uusin lemppari! Joka kerralla alussa neiti vähän arastelee isoa pyörää, mutta hetki kun ollaan painettu menemään ei "iso ja pelottava monsteri" enää pelota. On ollut hienoa huomata kuinka agilityn kontakteilta tuttu "ssshhhhhhh!!!" toimii myös hallin ulkopuolella. :D Myös "vasen" alkaa olla hallussa, mutta oikealle kääntyminen on jotenkin ilmeisesti todella hankalaa. Nooh, pikku hiljaa meistä tulee mestari pyöräilijöitä. Pyörällä Emma määrää tahdin. Joskus tosin on pakko vähän himmailla, että pikkunen ei vedä itteensä ihan piippuun. Normilenkki on semmonen 3-4 km ja aikaa kuluu hidastelujen kanssa semmonen parikyt minsaa.

Nyt sitten syyt miksi tein tuon viikko-ohjelman.
1. Muuten en jaksa lähteä kunnon lenkeille, mitkä koirat ansaitsevat.
2. Eppu on laihtunut kivasti, mutta vielä vähän pitäis karistaa kil... grammoja.
3. Yhden koiran kanssa pystyy keskittymään täysin siihen(koulutusta ja laatuaikaa).
4. Emmalle haluan kunnon lihakset, koska meidän suunta on kehiin!

Emman kanssa on tosiaan tarkotus päästä näyttelyssä pyörähtään. Facebookin Parsonrusselinterrierit-ryhmään lisäsin samaisen kuvan ja ihmiset kehotti mennä näyttelyyn kokeilemaan. Iiiiks! Kyllä mua  himottais tietää, mitä tuomari tästä ruipelosta sanois. Sitten kun osataan käyttäytyä vähän siivommin, me ilmottaudutaan johonkin erkkariin. Parsonit on tytyn mielestä tosi kivoja, mutta kaikki muut rodut aika  kamalia ja ulvottavia. Pari poikkeustakin on, mutta yleensä kaikki muut rodut saa ääntelyt ja parsonien/jackien kanssa pitäis päästä leikkiin. Koirani on oikeasti rasisti! :D

Mukavaa alkavaa viikkoa!! Otan joskus pyörälenkille kameran, niin saatte vähän kuvatodisteita kuinka kivaa meillä on. :)

Leikkauspöydällä veri valuu...

... ulos pimpasta. Arvaattekos jo mitä meille kävi?
Neiti päätti aloittaa juoksun tipassa leikkauspöydällä. Hirveä stressaaminen ja hätäily koiran puolesta for nothing...

Näin kaikki eteni:

- Eläintenhoitaja otti aluksi verinäytteet,

- mutta Ems vastusti tätä hieman päätyi neula mun käteen sojottamaan.

- Lopulta kun uusi neula oli koirassa kiinni tämä törppöhoitaja ei osunut suoneen, joten hän väänteli ja käänteli ja Emmasta huomas selvästi, että sattuu ihan rumastisanasti.

- Verinäyte jäi valmistumaan ja menimme autoon istumaan puoleksi tuntia.

- Takaisin vastaanotolla ja muutaman sanan eläinlääkärin kanssa vaihdettua iskettiin piikki pyllyyn ja pian alkoikin nukuttaa. Emma taisteli viimeiseen asti!! Ei millään halunnu kellahtaa kyljelleen.

- Itku silmässä jätimme säälittävän näköisen rääpäleen Reviiriin ja lähdimme kauppaan.

- Huomasin kuinka Reviiristä oli yritetty soittaa kolme kertaa. Ensimmäinen ajatus: Emma on kuollut nukutteeseen. Toinen ajatus: ei h*lvetti.. juoksut.

- Haimme hyvin vetelän koiruuden pois. Kirjaimellisesti vetelän. Kipulääke oli aiheuttanut ripulin... Kuitenkaan niin hönössä kunnossa Emma ei ollut, ettei aula tilassa odottavalle bordernartulle olisi voinut vähän murista. :D

- Illalla kotona oli r a u h a l l i s t a ! Nauroimme äidin kanssa julmalle vitsille "pitäisi harrastaa tämmöistä useammin, koska koira on nyt niin mukavan rauhallinen ja hiljaa." Oikeasti molempia harmitti menetetty aika, vaiva ja raha!


Emmalla on siis munasarjat vielä vähintään 4 kk... Argghhhh!!! Noh, ei voi mitään. Täytyy vaan kestää puremia juoksun ja valeraskauden aikana. Oon jo niin arvilla ja tottunut, ettei mitään väliä. Kunhan vain Eppu sais harmaantua ilman kurkussa roikkuvaa naista.
(valokuvausmotivaatio on miinuksella, joten pahoittelen kuvatonta poustia, enskerralla sitten!)