sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

yhdestä kahteen


Tänään oli agitreenit. Ratojen suunnittelu vastuu yksin on mun hartioilla. Sain inspiraation MM-karsintojen finaaliradasta. Tein siitä tarkoituksella vaikean ja mutkittelevan. Totesin jo sitä piirrellessä, että Emman kanssa ei tulla tästä selviämään, mutta ehkä pätkissä saatais meneen. Jo autoon nostettaessa koira kiljui ja tärisi. Ajattelin, että ei tuu mitään noilla kierroksilla...

Sitten kun oli meidän vuoro lähtee radalle, yritin saada neitiä rauhoittumaan. Juuuu, ei ihan onnannu. Koira tärisi, läähätti, vikisi ja silmät loistivat. Pari pallon vinkautusta ja sitten lähdettiin. Radan loppuun olin laittanut kepit. Niitä tytsy ei ikinä oo mennyt hyvin. Aina puikannut jostain välistä ulos tai madellut tosi hitaasti. Oon lenkellä yrittänyt opettaa jalkojen välissä pujottelua. Liekö sitten auttanut noinkin paljon, koska Emma meni kepit paremmin kuin Eppu ikinä!  Järkytyin. Olin aivan sekaisin. Koiruus meni nimittäin kuin unelma!! Vauhtia oli aivan hirmuisesti. Treenikaverit naureskelikin tälle "tykille". Rata, jonka olin tehnyt vaikeaksi, olikin helppo. Toinen treenikaveri sen sitten sanoikin "Niin kumman kanssa sä oot nyt lähössä kilpaileen?" Epun tietysti! Mutta hei, Emmankin kanssa vois yrittää! Mulla onkin kaksi kisakoiraa! Ei muuta kuin kovaa ajoo! :D


Emma 7vko

Jos joku olis tollon sanonut, että Emmasta
tulee läheisempi kuin Epusta, en olis uskonut.
Emma 3vko
En kuitenkaan Emman kanssa oo kisoihin vielä menossa, koska tää neidin hienoinen ongelma  "vihaan koiria"... Eppu onkin siitä hassu, että lenkeillä saattaa toisille uroksille vähän mahtailla, mutta kisoissa... ei mitään! Siellä vieraat koirat saa tulla vaikka mun syliin, ukkoa ei kiinnosta pätkän vertaa. Olisipa Emmankin samanlainen... Noh, mä kuitenkin oon päättäny alkaa tehä töitä ja oon alkanu tekeen töitä. Hyvinkin todennäköistä on, että tämän vuoden ripari nro2 jää välistä, koska en voi jättää koiraa viikoksi. Viikon paussi tässä kohtaa tarkoittaisi, että joudun aloittamaan alusta. Ei kiitos. 

Erään "saavutuksen" tuoma tsemppi auttaa jatkamaan riparin väliin jäämisestä huolimatta. Tämä "saavutus" on kahden ison ja tumman (sekarotuisia) koiran perässä käveleminen, ilman ulvontaa, rähinää tai mitään ääntä! Ehkä kuulostaa vähän säälittävältä, mutta meille tää on valtava saavutus! Ennen riitti, että Emma näki noi koirat ja siitä syntyi kunnon sotatila.




Vaikka Emma on luonteensa puolesta suoraan sanottuna paska, on se jotain tosi rakasta. Kun se kerran kattoo suoraan silmiin the katseella, kaikki ne ulvomiset ja muut ongelmat jää toiseks. Treeniätreeniätreeniä. 
Sitten meistäkin voi tulla jotain ja vaikka eit tuliskaan yhtään mitään, 
Emma on silti mun oma tyty ♥




tiistai 16. heinäkuuta 2013

pyöräbeibet ja hi-hi-hierontaa


Oltiin Emsin kanssa pyöräilemässä eilen. On se vaan aina niin kivaa!!
Tällä kertaa täytin lupaukseni ja otin video materiaalia. Se tosin oli hieman hankalaa. Yksi käsi meni kameraan, yksi koiranhihnaan ja ohjaamiseen ja kolmatta olisin tarvinnut jarruksi. Pyörästä kun on etujarru löystynyt niin paljon, ettei vaikuta mitenkään ja takajarrukaan ei kovin luotettava ole. Jalkajarrua ei löydy laisinkaan. Turvallinen kulkupeli siis! :D 


Emmalla on perjantaina aika piikille... Tätä on tosi nolo myöntää, mutta... 
rokotukset on 10 kk myöhässä. Terve toi on kuiteskin ollu. Noh, asia korjaantuu perjantaina PiPissä.
Ja sinnekään ei pitänyt enää ikinä mennä, mutta here we are! :D

Sitten toinen "suuri uutinen". Varaan vanhukselle hieronta-ajan! Agirodussa Sinikka tunnusteli poitsun ja sanoi, että jumeja on. Nyt kun aloitetaan taas kisaaminen, niin on hyvä saada lihakset jumittomiksi. Treenikaveri Susanna suositteli Laineen Terhiä. Ikinä ei oo mun koiria hierottu, kuten ei muakaan, joten tää on jännää!

Loppuun vielä pari videoo Emsun juoksemisesta. Kuten tuolta ylempää luitte, mulla tosiaan oli "hieman" ongelmia käsien kesken loppumisen vuoksi.


lauantai 13. heinäkuuta 2013

tömähdys, suhahdus ja lisenssius


Torstai oli toimintaa täynnä. 
Siskon tytöt, 7v ja 6v, olivat hoidossa ja suuntasimme mökille. Koirat nauttivat pikkutyttöjen kanssa leikkimisestä ja tulimpa sitten sanoneeksi, ettei Ems ole ollut teekutsuilla. Tytöt halusivat korjata asian! Siispä Emma pääsi mehu&mansikka-kesteille Villa Villekullaan. Tytystä näkyi välillä vain nenän pää, koska kekkerit pidettiin suljetuin ovin. Mamma pääsi hetkeksi vierailemaan ja kaatamaan mehua, mutta tätiä ei päästetty! Syrjintää! :D
Kiva päivä päättyi vähän... ikävästi, kun mökkitiellä ajoin päin ainoaa autoa kilometrin säteellä. Siitä lähtien on pidetty kotona "matalaa profiilia", vaikka äitikkä sanoi, ettei se ollut mun syy. Kyllä mua nolottaa ja pelottaa! Syyskuussa ois pitäny alottaa autokoulu, mutta voi olla etten alota...


Empan kanssa ollaan yritetty uutta keinoa rauhallisena pysymiseksi. Annan kotipihassa tytylle pallon ja sitä se pönttöpää sitten innokkaana kantaa koko lenkin. Tällä tavoin tulee haisteltua vähemmän ja aivot keskittyvät pallon pysymiseen suussa. Vielä tosin ei ole tullut "tosi tilannetta" vastaan, mutta ainakin uimareissut on menneet tällä turpakiinni-metodilla oikein mukavasti. Eilen illalla käytiin pyörälenkillä ja hain maton Räikän rannasta kuivamasta. Mattopaikalla oli kaksi lagottoa ja meinasin joutua hetkellisesti paniikkiin. Sain kuitenkin pidettyä hermot kasassa ja sidoin Emman telineeseen kiinni, käskin istumaan ja odottamaan ja lähdin peruuttamaan. Kun tyty vilkaisi lagottoihin suhahdin ja katse kääntyi taas muhun. Koko rannassa olo ajan Emma oli h i l j a a!!! Olen niin ylpeä pikkuapinasta! 



Äsken laitoin SAGIlle menemään lomakkeen B-lisenssistä ilman vakuutusta. 
Jännittää vähäsen, mutta ei muuta kuin kisoja tutkiin ja ilmottautumaan! :)


Keksin tänään, etä haluan lemmikin nimeltä..... PENA! En taas tiedä mistä tämäkin tuli, mutta olis niin kiva huutaa "Pena, heti tänne!" Inspiraation T Ä S T Ä, jotain niin parasta! :D Enjoy!

torstai 11. heinäkuuta 2013

kehvelin rengas ja loppumaton epätoivo

Agirodussa startattiin ja radan näette T Ä S T Ä. Me oltiin joukkueen ankkureita ja lähdetään kohdassa 3.50. Sori, en saanut tota sillai kivasti näkyviin.


Aika oli siis 62.98 ja ratavirheita kertyi 20, hylky ja keppivirhe. Ai että mua ketuttaa toi renkaan sivusta hyppy!! jos Eps oisi hypänny renkaan ekalla, olisin kerinnyt ohjaan kepeille paremmin, mutta turha se on jossitella. Enskerralla oon sitten tarkempi. Kyllä enskerralla! Muhun iski kisakärpö, again! Tosin tää johtuu nyt täysin isistä ja tuikituntemattomista. Radan jälkeen multa tultiin kysyyn kisaanko ja kun vastaus oli kieltävä, kysyjä kehotti ehdottomasti lähtemään uudestaan radoille. Isukkikin ihan innostui! Ikinä isi ei oo mitenkään mielellään lähtenyt raijaamaan mua "koirahömpötyksiin" (=treenit, kisat, yms), mutta kun päästiin kotitielle se sanoin; "Oli mukava reissu. Rentouttavaa vastapainoa töille. Voidaan lähteä uudestaan." Voin kuinka noi sanat lämmittivät mieltä!! ♥



Emma on samanlainen apina kuin ennenkin. Eilen meinasin lenkillä alkaa itkemään, koska koen olevani niin voimaton koirien kanssa. Mikään ei auta. En jaksa enää tapella. Äitikkä sanoi jo, että Ems pitäisi antaa pois. Ehei ikinä! Multa ei viedä enää yhtään koiraa. Jos tuollaiset puheet jatkuu, niin puoli vuotta ja muutto omaan kotiin. Emma on ongelmainen, mutta se on perhettä. Ei ihmisiäkään voi tosta noin vaan myydä eteenpäin. Ei sais liikaa inhimillistää koiria, mutta mulle koirat merkitsee jotain, mihin kukaan ihminen ei ikinä yllä.


Eppu on laihtunut! Vauhtiakin alkaa hetkittäin olla yllättävän paljon. Nuoruusvuosien vauhtii ei päästä, mutta kyllä ukosta näkee, kun silmiin syttyy palo. Sellaisista hetkistä me nautitaan molemmat! Varsinkin sen jälkeen, kun poika meinasi hukkua. Oltiin omassa rannassa, siinä on tosi iso ja laakee kivi, jota käytettään laiturina ja sitten monta metriä syvää, heitin koirille keppiä ja kaikki meni kuin satoja kertoja aikaisemminkin. Mutta sitten kuulin krohinaa ja näin, kuinka Eppu alkoi vajoamaan. Yleensä uidessa alaleuka on vedenpinnan yläpuolella, mutta nyt vesi osui jo yläkulmureihin. Iski pieni paniikki, aloin jo kiskomaan housuja pois, että hyppään perään, mutta sitten ukko pääsi kiven reunaan ja nostin rantaan. Otin vyötäröltä, voiko sanoo vyötärö?, kiinni ja ravistin, että tulis vedet pois. Vapauduttuaan mun otteesta, Eppu oksensi vesilimaa. Sitten oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Itse kuitenkin pelästyin sen verran, että lähdettiin kotiin... Hetki oltiin kotona oltu, kun koira muuttui iloisesta Epusta, täriseväksi ja rohisevaksi ruipeloksi. Koira oli selkeästi todella kipeä. Aloin etsimään päivystävän lekurin numeroa. Eppu meni kokoajan huonommaksi. Ei pystynyt istumaan, ei makaamaan, tuijotti vain tyhjyyteen. Äiti ehdotti, että rukoillaan ennenkö soitetaan päivystykseen. Niinpä me rukoiltiin. Siinä samassa Eppu lösähti makaamaan, alkoi nukkumaan ja rohina lakkasi. Oli kyllä paras ihme ikinä! Pelkäsin tosissani Epun kuolevan keuhkoissa olevaan veteen. Omaan rantaan ei mennä enää.


 Olin su-ti agilityoppilaani, Tuulan, dogsitterinä, kun perhe matkasi länsinaapuriin. Hoidokkina oli 2.5v kooikkeri uros, Hippe. Kooikerhondje on rotuna suht uusi, mutta tehokkaasti leviävä. Agilitykentillä koikkereita näkyy paljon. Hipen kanssa meni hyvin ja otin Emmankin mukaan tutustumaan poikaan. Neiti oli vähän näreissään, kun toinen koira sai multa huomiota, mutta tappelua ei kuitenkaan syntynyt. Ems tarvitsee koirakavereita, joiden kanssa voi tutustua omaa tahtiaan! Jo se, että Emma joutui kävelemään vieraan koiran vieressä oli haasteellista pelkurimölyapinalle. Lenkillä saa monesti kuulla, että tyty on varmasti vihainen ja hullu. Hullu se kyllä on, allekirjoitan täysin, mutta ei vihainen. Hampaan irvessä louskuttava hyökkivä koira näyttää pahalta, mutta kaiken sen takana heiluu häntä. Emma ei ikinä ole oppinut kuinka koiriin suhtaudutaan, koska pentuna lenkkeili vain Eppuepäsosiaalisen kanssa. Niinpä tyty on kehittänyt oman tekniikan ajaa nuo pelottavat monsterit pois. Näin arkajalka ei joudu pelottaviin tilanteisiin. Ymmärrän Emman käytöstä ja osaan lukea sitä, mutten tiedä kuinka tästä pitäisi lähteä purkamaan tilannetta...


Mökki, joka vuoraktiin vuosi sitten, taitaapi jäädä nyt unholaan. Vuokravuosi tulee 31 päivä täyteen ja mun mielestä sitä on turhaa vuokrata. Tänä vuonna oon käynyt siellä ehkä viisi kertaa. Kertaakaan en ole yöpynyt. Mökki on kiva, mutta toisaalta, saa koirat juostua muuallakin vapaana. Katsotaan nyt miten käy...


Koko kesä on ollut tosi kiireinen. Tänään oli ensimmäinen oikea lomapäivä. Koirat on joutuneet oleen vähemmällä hoidolla, mutta nyt se muuttuu. Koirat on taas prioriteettilistan kärkipaikalla.

Hyvää loppuviikkoa ihmiset!!

p.s. Mä tarvitsen oikeasti apua Emman kanssa. Jos sulla on hyviä vinkkejä tai hyvähermoinen koira sekä itsellä pitkä pinna, olis ihanaa saada treenikoiria lenkkiseuraksi. Oon epätoivoinen jo...

maanantai 1. heinäkuuta 2013

eläkeläinen iskee jälleen


Töiden jälkeen avasin facebookin ja siellä komeili kaveripyyntö. Pyytäjä oli nimituttu. Eli nimi on pyörinyt sekä wörkki- että parsonpiireissä. Mullehan ei viestiä pysty laittaan, ellei ole kaverina. 
Välittömästi hyväksymisen jälkeen tuli viesti. 

"Moi, sähän harrastat agilityä wörkin kanssa? Kiinnostaisko tulla wörkkijoukkueeseen kisaamaan?"
Alkuun tuli järkytys "mitä!? mekö?!", sitten tuli innostus "noh, josko sittenkin!"

Nyt voin kertoa, että me ollaan niin menossa kisaamaan sunnuntaina!!


Välittömästi lupautumisen jälkeen alkoi tulla niitä kuulusia toisia ajatuksia.
Tein pienen listan, mitä luulen tapahtuvan sunnuntaina:

- Olen paniikissa, ahdistunut ja se tarttuu koiraan
- Eppu ärisee, murisee ja hyökkii toisia koiria kohti
- Eppu matelee ja itse mokailen radalla ja...
- kesken radan iskee jännäkakkahätä

Toisaalta... kerran me vaan täällä eletään, joten järjestetään katsojille nyt oikein paljon viihdettä! ;)