sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Päin keppejä ja kisoja

Nyt se on tehty!
Ilmot Emman elämän ensimmäisiin virallisiin aglitykilpailuihin lähtivät äsken. Oman seuran kisoissa, tuttujen edessä, tutulla kentällä on hyvä aloittaa. Niinhän aloitin Epunkin kanssa Ylökkin kisoissa 2012. Jännityksen aiheita ovat mm. miten polvi kestää kaikki startit ja miten hyvin pystyn vaihtamaan ohjaustyyliä lennosta kolmelle hyvin eritavoilla ohjautuville koirille sopiviksi. Kyllä, kolmelle.

Epun kanssa kisojen tarkoitus on olla vain hubailua. Ukon vauhti ei ole enää niin matoilua kuin mitä se on ollut, mutta ei meillä mitään sen suurempia tavoitteita ole. Eppu ei kuitenkaan ole päässyt treenailemaan kuin pari kertaa vuodessa. Epun startit ei jännitä. Luotan koiraan. Ukon kanssa on mukava mennä. Suurin tavoite voisi olla, että Eppu jaksaisi radan jälkeen hypätä syliin antamaan pusuja. ☻







Emman kanssa starttaaminen jännittää aivan älyttömästi. Pysyykö radalla? Kiljuuko kuin syötävä? Onko kiinnostunut mun kanssa tekemisestä vai haahuileeko miten sattuu? Olen pikkuhiljaa oppinut luottamaan tyttöön enemmän ja enemmän. Viimeisen kuukauden aikana meidän suhteelle on tapahtunut jotain. Emma hakeutuu kokoajan viereen, tarjoaa itse kontaktia ja on muutenkin kuin ihmisen ajatus. Onko syynä se, että nyt on enemmän aikaa olla ja tehdä Emmin kanssa tai sitten joku muu syy, mutta eipä sillä väliä. Kisoihin lähdetään jännittäen, mutta yritetään hauskaa pitää jännityksen lomassa. Tavoitteena Emsin kanssa on, että saataisiin kepit menemään radallakin hienosti.

Kepit oli Epulle se heikko kohta ja niin ne on ollut myös Emmalle. Wuffilla vietetyn vapaatreeni vuoden aikana nainen oppi kepit. Mutta kun tehtiin comeback Ylökille, keppeihin laitettiin verkot, koska kepit eivät uudessa paikassa ensimmäiselle kerralla sujuneet. Nyt vasta ymmärrän kuinka ajattelematonta se oli. Kokeilin perjantaina vapaaharkaillessa Mutalassa mennä kepit ilman verkkoja ja meinas itku päästä... Koirahan osas kepit hienosti! Ihailkaas neitin menoa alla olevan videon kautta. :)



Sitten päästään tähän koiraan nro 3. Kyseessähän on tietenkin kääpiövillis Didi, joka on ollut ohjauksessani Ylökkillä toukokuusta asti ja Koirakoutsilla talvella muutaman kerran. Didin kanssa olen yrittänyt olla pehmeä ohjaaja, koska koira vaikuttaa aikas herkältä. Didi alias pomppukoira on kyllä mielenkiintoinne kumipallo ohjattavaksi. Koira pomppii ylös päin juostessaan. Välillä pieni pomppupallo ymmärtää, että radalla kuuluu mennä eteenpäin ja voi hyvä ihme sitä vauhtia! En oikein ikinä ole uskonut, että villakoirista olisi agilityyn, mutta Dindinduun kanssa treenaaminen on kyllä avartanut maailmankuvaa. Ylökkin kisoissa startataan Didinkin kanssa siis ensimmäisen kerran ja luotto pikkuiseen on suurempi kuin omaan junioriin. Didin kanssa tavoitteena on saada tulos. Riippuu tosin säästä ja omasta tarkkuudesta, miten villapallo menee.


Emman nimi on muuttunut puhuttaessa Emmiksi. Emma/Emmin kanssa ollaan ohituksia treenattu Jirkan ohjeilla. Siitä aion tehdä ihan oman postauksen, kun tässä nyt kiireiltä kerkiää. Ymmärrän nyt koiraa paljon paremmin. Suosittelen kyllä Jirkaa erittäin lämpimästi kaikille! 



keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Still alive doggii



Hengissä ollaan, vaikkei meistä ole kuulunut. Syytän Ylöjärven lukiota, väsymystä ja erästä henkilöä. Kaikennäköistä on tapahtunut, mutta vielä enemmän on edessä. Olen nimittäin vakaasti päättänyt, että Emma starttaa viimeistään Ylökkin kisoissa 27.7.
Meillä oli toukokuussa synttärisuma! Eppuhepun mittari osoittaa jo yhdeksää vuotta. Ukko on jo vanha poika. Emma on mun pikkuvaavi, mutta sekin vauva on jo ohittanut teini-iän ja täytti kolme vuotta! Vastahan se pallero tuli meille! Kyllä aika menee hirveän nopeasti. Pari kuvaa molempien juhlista. (Kuvat ovat kehnoja, mutta ei ole ollut kuvaus fiilistä pitkään aikaan)




Eppu 9v!



Emma 3v!

Sellaista voin kertoa, että hihnan tälläpäällä on nyt lopullisesti mennyt hermot toisille koirille rähinöintiin. Tämä tarkoittaa sitä, että laitoin viestiä Jirka Vierimaalle. Toivottavasti häneltä saadaan neuvoja, miten tän arkuusrähisijän kanssa tulee toimia.  Pakko nyt tähän väliin on kuitenkin sanoa, että meno on rauhoittunut paljon. Enää ei rähistä kaikelle liikkuvalle. Saadaan välillä jopa hienoa ohituksia kolmisinkin! Vaikka ollaankin menossa kohti parempaa omilla neuvoilla, koen, että on silti parempi pyytää apua. Kirjoittelen sitten miten on Jirkan neuvoilla lähtenyt homma pyörimään.



Kesä ja paljon töitä edessä, mutta Emman söpöys ja Epun hellät pusut antavat syyn tsempata.