pönötystä ja palloilua

Tampereen ryhmis lähestyy ja ressi kasvaa! Uskonnon ja ruotsin kirjoitukset on ennen näyttelyä, mutta kyllä se on näyttelyssä käyttäytyminen, joka jännittää. Tänään käytiin Kangasalla mätsärissä. Epun kanssahan olen mätsäreissä kiertänyt, mutta Emmalle tämä oli ensimmäinen kerta. Viimeksi neiti joutui kehässä kiertämään pari vuotta sitten, kun oli Häijään ryhmis. Kyllä tuolla huomasi, ettei tylsä pönötys ole meidän juttu.

Olen erittäin ylpeä Emman käytöksestä! Tottakai välillä vähän kuumu liikaa, mutta yllätyin iloisesti kuinka nätisti = hiljaa neiti oli. Näyttelyyn kuuluvat seisomiset ja kävely eivät ole meidän vahvuus. En ole opettanut Emmaa seisomaan, joten seisotusyrityksessä jalat huitelee yleensä miten sattuu. Kävely... se on jotain hyvin hirveää. Tänäänkin mentiin aivan eri tahtia. Kävelin välillä liian nopeasti, välillä taas aivan liian hitaasti. Miten se voikaan olla niin hankalaa laittaa jalkaa toisen eteen?

Näin kauniisti Emma seisoo vapaana. Emman pää on nätti, mutta toi kroppa... Neitihän on vähän kuin pari koipea ja rintakehä. Ne parsonnartut, joita näkee näyttelyissä, on hieman eri maata. En ole koskaan nähnyt parsonia, jolle Ems häviäisi rintakehän syvyydessä. 

TOSIN! Rotumääritelmässä sanotaan, ettei rintakehä saisi ulottua kyynärpäitä alemmas. Nyt ollaan "vain" samalla tasolla. 

Kuvasta näkyy myös, että koiruuden fiilis parin tunnin odottelun, kiertelyn ja pönötyksen jälkeen oli alistuneen vittuuntunut. Pallohetki nosti neidin fiiliksen ja elämä hymyili taas. Alla muutama palloilukuva.

Eihän Emma mikään penaalin terävin kynä olekaan...

"Odota."                                                                                         "Ota!"

Mätsärin tulokseen oli erittäin tyytyväinen! Kehässä kävely meni päin peppua, mutta saatiin punainen. Tuomari sanoi, että meidän yhteistyötä on mukava katsoa, kun kehun koiraa niin paljon. Pakkohan sitä on kehua, kun miettii kuinka paljon neiti on kehittynyt ja rauhoittunut.

 Koska Emma voitti parinsa, se sai perinteisen punaisen nauhan, mutta yllättävässä muodossa. Meillä ei tällaista höttöä yleensä syödä, mutta kerrankos sitä, jos ilmaiseksi saa!

Henkisesti rankka ja tylsää pönötystä sisältävän päivän palkka. Ems ansaitsi höttöherkkunsa täysin! On se hieno piski, vaikka vähän haastava. Emma ♥

vahinkoharrastusta ja treenitauko

Hönöliisa on vahingossa keksinyt uuden hauskan harrastuksen, mutta henkilökohtaisesti en oikein tiedä miten suhtautua. Kyseessä ei ole mikään paha tapa, vaan toko... Eihän siinä sinänsä mitään, en vain oikein itse osaa kouluttaa koirasta pilkuntarkkaa tokottelijaa. Ja vahingossa siksi, että kun ollaan treenattu perusasentoa, seuraamista ja paikallamakuuta, on neidin silmiin syttynyt se, the säihke. Kait sitä nyt on pakko alkaa oikeesti treenailemaan tokoa. 

tuplasti sivulle

Neidistä piti tulla näyttely- ja agikoira. Näyttelyissä ollaan käyty sen kaksi kertaa. 20.9. lähdetään pitkästä aikaa näytelmiin, mutta ahdistaa jo valmiiksi Hönöliisan esiintyminen ja omat töpeksimiset. Agilityssä Emmi tekee ihan nättejä ratoja, jos vaan jaksaa keskittyä. Kisoissa on aina hauskempaa karata radalta. Kuten lauantaina järjestetyissä Ylökk-päivän epiksissä. Kolme rataa, kaksi ja puoli karkaamista radalta. Muutenkin käytös oli... huhhuh.

Pitkälti Emman juntteilu johtuu varmaankin siitä, ettei ole ollut aikaa eikä voimia tehdä sen kanssa mitään. Kirjoitukset on ensi viikolla ja olen epätoivoisesti yrittänyt lukea, mutta eipä siitäkään ole oikein mitään tullut. On morkkis, jos luen, enkä tee pitkää lenkkiä koirien kanssa. Mutta on morkkis myös, jos teen pitkän lenkin, enkä lue. Onneksi syksyn rutistus on pian ohi ja sitten voi valmistautua keväällä uusimaan sekä uskonnon että ruotsin. Loistava asennoituminen, eikö :D

Tein pari viikkoa sitten ratkaisevanlaatuisen päätöksen. En hakemut neidille talvitreenipaikkaa, enkä edes vapaaharjoittelua. Syitä oli useita, mutta koin ja koen vahvasti, että meidän pitää nyt talvella keskittyä tokoon ja temppuiluun. Ja oma polvi täytyisi saada kuntoon. Suurin vaikuttava tekijä oli se, että viime aikoina koirasta on näkynyt agilityssä jonkin asteinen kyllästyminen. On parempi pitää vähän taukoa ja kevväällä sitten uusin voimin treenaamaan hampaat irvessä ja verenmaku suussa ;)

Didi the villakoira alias kumipallo on ohjauksessani vielä muutaman viikon, kunnes kesätreenit päättyvät. Päätöksen Dinskin ohjaamisen lopettamisesta tein samalla kuin päätin, etten Emmalle ota ohjattua treenipaikkaa. Didi on ollut erittäin haastava koira ohjata. Olen tottunut ohjaamaan helposti irtoavia ja itsenäisesti suorittavia koiria, mutta pienimusta ei irtoa ja vaatii ohjaajaltaan täydellistä keskittymistä. Ei riitä, että kädellä ohjaa putkeen, vaan myös varpaiden, kropan ja kasvojen tulee osoittaa putkeen. Didin kanssa olen oppinut paljon sekä ohjaamisesta että agilityn luonteesta. Eihän Didi aina mene hyvin, mutta iloisesti ja innolla joka kerta. Kumpa itselläkin olisi samanlainen asenne elämään kuin tuolla pienellä villakoiralla!

Eppu-pappa on noh, pappaantunut. Viimeviikon perjantaina käytiin vapaaharkkailemassa Mutalassa ja voi kuinka vanhus teki rataa innolla ja vauhdilla. Oli koskettavaa nähdä kuinka paljon pappa nautti! Sama virkeys ja into ei sitten lauantaina näkynytkään episten mummo ja pappa-luokassa. Pappaantumisen lisäksi Epusta on tullut koko perheen koira. Ennen ukko oli vain ja ainoastaan minun, mutta iän ja Emman myötä Eppu on ikävä kyllä jäänyt ns. kakkoskoiran rooliin. Tuntuu pahalta, koska Eppuhan on kaiken alku ja juuri. Epun ansiosta olen hullu koiraihminen, aktiivinen agilitaaja ja Ylökkin toimihenkilö. Vaikken aktiiivisesti Epun kanssa enää harrasta, ei se koiraa tunnu haittaavan, koska pappa nauttii vanhuuden tuomista eduista. Eli oikeudesta nukkua isäni vieressä päiväunia. Emma ei tuollaista kunniaa varmaan koskaan tule saamaan.

Emmi the tokohönö