vahinkoharrastusta ja treenitauko

Hönöliisa on vahingossa keksinyt uuden hauskan harrastuksen, mutta henkilökohtaisesti en oikein tiedä miten suhtautua. Kyseessä ei ole mikään paha tapa, vaan toko... Eihän siinä sinänsä mitään, en vain oikein itse osaa kouluttaa koirasta pilkuntarkkaa tokottelijaa. Ja vahingossa siksi, että kun ollaan treenattu perusasentoa, seuraamista ja paikallamakuuta, on neidin silmiin syttynyt se, the säihke. Kait sitä nyt on pakko alkaa oikeesti treenailemaan tokoa. 

tuplasti sivulle

Neidistä piti tulla näyttely- ja agikoira. Näyttelyissä ollaan käyty sen kaksi kertaa. 20.9. lähdetään pitkästä aikaa näytelmiin, mutta ahdistaa jo valmiiksi Hönöliisan esiintyminen ja omat töpeksimiset. Agilityssä Emmi tekee ihan nättejä ratoja, jos vaan jaksaa keskittyä. Kisoissa on aina hauskempaa karata radalta. Kuten lauantaina järjestetyissä Ylökk-päivän epiksissä. Kolme rataa, kaksi ja puoli karkaamista radalta. Muutenkin käytös oli... huhhuh.

Pitkälti Emman juntteilu johtuu varmaankin siitä, ettei ole ollut aikaa eikä voimia tehdä sen kanssa mitään. Kirjoitukset on ensi viikolla ja olen epätoivoisesti yrittänyt lukea, mutta eipä siitäkään ole oikein mitään tullut. On morkkis, jos luen, enkä tee pitkää lenkkiä koirien kanssa. Mutta on morkkis myös, jos teen pitkän lenkin, enkä lue. Onneksi syksyn rutistus on pian ohi ja sitten voi valmistautua keväällä uusimaan sekä uskonnon että ruotsin. Loistava asennoituminen, eikö :D

Tein pari viikkoa sitten ratkaisevanlaatuisen päätöksen. En hakemut neidille talvitreenipaikkaa, enkä edes vapaaharjoittelua. Syitä oli useita, mutta koin ja koen vahvasti, että meidän pitää nyt talvella keskittyä tokoon ja temppuiluun. Ja oma polvi täytyisi saada kuntoon. Suurin vaikuttava tekijä oli se, että viime aikoina koirasta on näkynyt agilityssä jonkin asteinen kyllästyminen. On parempi pitää vähän taukoa ja kevväällä sitten uusin voimin treenaamaan hampaat irvessä ja verenmaku suussa ;)

Didi the villakoira alias kumipallo on ohjauksessani vielä muutaman viikon, kunnes kesätreenit päättyvät. Päätöksen Dinskin ohjaamisen lopettamisesta tein samalla kuin päätin, etten Emmalle ota ohjattua treenipaikkaa. Didi on ollut erittäin haastava koira ohjata. Olen tottunut ohjaamaan helposti irtoavia ja itsenäisesti suorittavia koiria, mutta pienimusta ei irtoa ja vaatii ohjaajaltaan täydellistä keskittymistä. Ei riitä, että kädellä ohjaa putkeen, vaan myös varpaiden, kropan ja kasvojen tulee osoittaa putkeen. Didin kanssa olen oppinut paljon sekä ohjaamisesta että agilityn luonteesta. Eihän Didi aina mene hyvin, mutta iloisesti ja innolla joka kerta. Kumpa itselläkin olisi samanlainen asenne elämään kuin tuolla pienellä villakoiralla!

Eppu-pappa on noh, pappaantunut. Viimeviikon perjantaina käytiin vapaaharkkailemassa Mutalassa ja voi kuinka vanhus teki rataa innolla ja vauhdilla. Oli koskettavaa nähdä kuinka paljon pappa nautti! Sama virkeys ja into ei sitten lauantaina näkynytkään episten mummo ja pappa-luokassa. Pappaantumisen lisäksi Epusta on tullut koko perheen koira. Ennen ukko oli vain ja ainoastaan minun, mutta iän ja Emman myötä Eppu on ikävä kyllä jäänyt ns. kakkoskoiran rooliin. Tuntuu pahalta, koska Eppuhan on kaiken alku ja juuri. Epun ansiosta olen hullu koiraihminen, aktiivinen agilitaaja ja Ylökkin toimihenkilö. Vaikken aktiiivisesti Epun kanssa enää harrasta, ei se koiraa tunnu haittaavan, koska pappa nauttii vanhuuden tuomista eduista. Eli oikeudesta nukkua isäni vieressä päiväunia. Emma ei tuollaista kunniaa varmaan koskaan tule saamaan.

Emmi the tokohönö