lauantai 13. elokuuta 2011

Rest In Peace my Darling

Topi 17.4.2004-13.8.2010 <3

Siitä on vuosi! Muistan sen päivän kuin eilisen, jona Topi nukkui pois. Kukaan ei ymmärrä kuinka rakas minulle oli tuo mustanruskea sekopää koira. Vaikka muut eivät Topista välittäneet, nautin kun sain mennä ja kouluttaa isoa koiraa. Tunsin olevani vahva ja olin ylpeää kuin hyvin olin saanut Topin koulutettua. Haku oli Topin lemppari. Topintuvan metsässä kun mentiin saivat koirat juosta vapaina ja villeinä. Ikävä sitä aikaa!
Ikävä Topia!



Pieni mä olin
vielä itsekin
kun koiranpennun syliini sain.
Saaneeni tiesin
mä tosi kaverin,
et leikkikalu ollut sä lain.
Sinä kasvoit mun vierelläin.
Kuinka hyvä on ollutkaan näin.

;: Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen :;

Usein mä tunsin
mua ymmärrä ei
koko maailmassa varmaan kukaan.
Tieni kun metsään
ja poluille vei
vain sinä silloin kelpasit mukaan.
Alla puiden joskus itkinkin.
Ja sun turkkiasi silitin.

;: Sä oot mun pieni rakas ystäväin.
Juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen. :;

Yhteinen aika pian lopussa on.
Sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo, leikit ja riemut auringon
taivaanrannan taakse katoaa.
Pian sammuu säde viimeinen.
Siitä kiinni pitää voi mä en.

;: Sä oot mun pieni rakas ystäväin
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen :;


Rakkaan koiran muistoa kunnioittaen: Veera

1 kommentti:

  1. Mulla tulee ihan kyyneleet silmiin kun luen tätä, asetun niin vahvasti sun asemaan ja ymmärrän kuinka pahalta tuntuu. Mä olin 9-vuotias kun jouduttiin luopumaan meidän koirasta Vanjasta, ja mä itkin sen perään ainakin kaksi viikkoa putkeen (ja senkin jälkeen aina kun joku muistutti mua siitä). Ja edelleen kun ajattelen edes hyvästien jättämistä rakkaalle koiralle (vaikka se olisikin sellainen ettei muut siitä niin välittäneet) niin itku tulee. On se vaan niin vaikea kuitenkin hyväksyä, että jokaisesta koirasta tai lemmikistä meidän on jossain vaiheessa luovuttava vaikka kuinka niitä rakastetaan.
    Mutta silti se on sen arvoista, koska täällä ollessaan ne tuovat niin paljon meidän elämäämme. Menneitä ystäviä muistelemme lämmöllä, kun nykyisten seurasta saadaan vielä nauttia. :)

    VastaaPoista

Tassunjäljet tänne