... ulos pimpasta. Arvaattekos jo mitä meille kävi?
Neiti päätti aloittaa juoksun tipassa leikkauspöydällä. Hirveä stressaaminen ja hätäily koiran puolesta for nothing...
Näin kaikki eteni:
- Eläintenhoitaja otti aluksi verinäytteet,
- mutta Ems vastusti tätä hieman päätyi neula mun käteen sojottamaan.
- Lopulta kun uusi neula oli koirassa kiinni tämä törppöhoitaja ei osunut suoneen, joten hän väänteli ja käänteli ja Emmasta huomas selvästi, että sattuu ihan rumastisanasti.
- Verinäyte jäi valmistumaan ja menimme autoon istumaan puoleksi tuntia.
- Takaisin vastaanotolla ja muutaman sanan eläinlääkärin kanssa vaihdettua iskettiin piikki pyllyyn ja pian alkoikin nukuttaa. Emma taisteli viimeiseen asti!! Ei millään halunnu kellahtaa kyljelleen.
- Itku silmässä jätimme säälittävän näköisen rääpäleen Reviiriin ja lähdimme kauppaan.
- Huomasin kuinka Reviiristä oli yritetty soittaa kolme kertaa. Ensimmäinen ajatus: Emma on kuollut nukutteeseen. Toinen ajatus: ei h*lvetti.. juoksut.
- Haimme hyvin vetelän koiruuden pois. Kirjaimellisesti vetelän. Kipulääke oli aiheuttanut ripulin... Kuitenkaan niin hönössä kunnossa Emma ei ollut, ettei aula tilassa odottavalle bordernartulle olisi voinut vähän murista. :D
- Illalla kotona oli r a u h a l l i s t a ! Nauroimme äidin kanssa julmalle vitsille "pitäisi harrastaa tämmöistä useammin, koska koira on nyt niin mukavan rauhallinen ja hiljaa." Oikeasti molempia harmitti menetetty aika, vaiva ja raha!
Emmalla on siis munasarjat vielä vähintään 4 kk... Argghhhh!!! Noh, ei voi mitään. Täytyy vaan kestää puremia juoksun ja valeraskauden aikana. Oon jo niin arvilla ja tottunut, ettei mitään väliä. Kunhan vain Eppu sais harmaantua ilman kurkussa roikkuvaa naista.
(valokuvausmotivaatio on miinuksella, joten pahoittelen kuvatonta poustia, enskerralla sitten!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tassunjäljet tänne