sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

yhdestä kahteen


Tänään oli agitreenit. Ratojen suunnittelu vastuu yksin on mun hartioilla. Sain inspiraation MM-karsintojen finaaliradasta. Tein siitä tarkoituksella vaikean ja mutkittelevan. Totesin jo sitä piirrellessä, että Emman kanssa ei tulla tästä selviämään, mutta ehkä pätkissä saatais meneen. Jo autoon nostettaessa koira kiljui ja tärisi. Ajattelin, että ei tuu mitään noilla kierroksilla...

Sitten kun oli meidän vuoro lähtee radalle, yritin saada neitiä rauhoittumaan. Juuuu, ei ihan onnannu. Koira tärisi, läähätti, vikisi ja silmät loistivat. Pari pallon vinkautusta ja sitten lähdettiin. Radan loppuun olin laittanut kepit. Niitä tytsy ei ikinä oo mennyt hyvin. Aina puikannut jostain välistä ulos tai madellut tosi hitaasti. Oon lenkellä yrittänyt opettaa jalkojen välissä pujottelua. Liekö sitten auttanut noinkin paljon, koska Emma meni kepit paremmin kuin Eppu ikinä!  Järkytyin. Olin aivan sekaisin. Koiruus meni nimittäin kuin unelma!! Vauhtia oli aivan hirmuisesti. Treenikaverit naureskelikin tälle "tykille". Rata, jonka olin tehnyt vaikeaksi, olikin helppo. Toinen treenikaveri sen sitten sanoikin "Niin kumman kanssa sä oot nyt lähössä kilpaileen?" Epun tietysti! Mutta hei, Emmankin kanssa vois yrittää! Mulla onkin kaksi kisakoiraa! Ei muuta kuin kovaa ajoo! :D


Emma 7vko

Jos joku olis tollon sanonut, että Emmasta
tulee läheisempi kuin Epusta, en olis uskonut.
Emma 3vko
En kuitenkaan Emman kanssa oo kisoihin vielä menossa, koska tää neidin hienoinen ongelma  "vihaan koiria"... Eppu onkin siitä hassu, että lenkeillä saattaa toisille uroksille vähän mahtailla, mutta kisoissa... ei mitään! Siellä vieraat koirat saa tulla vaikka mun syliin, ukkoa ei kiinnosta pätkän vertaa. Olisipa Emmankin samanlainen... Noh, mä kuitenkin oon päättäny alkaa tehä töitä ja oon alkanu tekeen töitä. Hyvinkin todennäköistä on, että tämän vuoden ripari nro2 jää välistä, koska en voi jättää koiraa viikoksi. Viikon paussi tässä kohtaa tarkoittaisi, että joudun aloittamaan alusta. Ei kiitos. 

Erään "saavutuksen" tuoma tsemppi auttaa jatkamaan riparin väliin jäämisestä huolimatta. Tämä "saavutus" on kahden ison ja tumman (sekarotuisia) koiran perässä käveleminen, ilman ulvontaa, rähinää tai mitään ääntä! Ehkä kuulostaa vähän säälittävältä, mutta meille tää on valtava saavutus! Ennen riitti, että Emma näki noi koirat ja siitä syntyi kunnon sotatila.




Vaikka Emma on luonteensa puolesta suoraan sanottuna paska, on se jotain tosi rakasta. Kun se kerran kattoo suoraan silmiin the katseella, kaikki ne ulvomiset ja muut ongelmat jää toiseks. Treeniätreeniätreeniä. 
Sitten meistäkin voi tulla jotain ja vaikka eit tuliskaan yhtään mitään, 
Emma on silti mun oma tyty ♥




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tassunjäljet tänne