Muutama kappale hyllyjä, kiitos

Raskaana olo on raskasta, valeet on raskaita,
joten valeraskaus on tositosi rankkaa 

Taas on ollut vähän taukoo... On ollut vähän motivaatio (ja elämänilo) hukassa, mutta pikkuhiljaa täältä noustaan. Olin sittenkin siellä rippileirillä, koska tytsyllä on valeraskaus niin tehokkaasti päällä. Joskohan toi muutaman viikon kuluessa lopettais lehmän leikkimisen ja olemattomien pentujen vartioinnin. Ripari oli aivan kamala kokemus!

Eilen oli kuitenkin kaksi starttia Takkujen kisoissa. Nukuin edeltävänä yönä apauttiarallaa kolme tuntia, koska mielessä pyörineet asiat eivät antaneet rauhaa, joten oma fiilis ei ihan päässyt huippuunsa. Heti alussa huomasin taas tämän suuren ihmeen Epun käytöksessä. Koiria tuli ja meni ihan vierestä, muttei ukko välittänyt yhtään. Olin niin onnessani ja ajattelin, että kaikki radat menisivät kuinka huonosti tahansa, on edes jotain mitä voi muistella ilolla. 

Radat olivat aikas helpot. Epun edellisestä kohtaamisesta agilityesteiden kanssa oli jo yli kuukausi, joten kyllä vähän jännitti. Kuskina toimineen äitiliinin piti ottaa radat videolle, me jopa harjoteltiin edeltävänä iltana, mutta pokkari on liian tekninen laite äitsylle...

Ekan radan alussa jo huomasin, että hupsista keikkaa, mun oma vauhti oli Epun vauhtiin verrattuna aivan liian hidas! Ukko juoksi kun viimestä päivää ja se koituikin sitten kohtaloksi... En tajunnut hidastaa ennen keppejä tarpeeksi, joten poika ei taipunut toiseen väliin. Lähdin korjaamaan, jolloin Eppu teki keppejä väärään suuntaan -> HYL Jatkettiin silti loppuun ja radan jälkeen olin niin iloinen. Epusta näki selvästi kuinka sekin oli nauttinut. Oma ilo vähän kariutu tässä kohtaa, kun sain tietää, ettei videointi ollutkaan onnistunut. Yli tunnin odottelu johti myös siihen, että univelat alkoivat painaa suhteellisen raskaina. Toiselle radalle lähdinkin fiiliksellä "huoh... mennään nyt ku on maksettu". Se  kyllä näkyi ohjauksessa. Onnistuin heti kolmantena olleen putken suun blokkaamaan, mutta onneksi eppu on fiksu ja hakeutui sinne mun töppäilyistä huolimatta. Puhtaalla pöydällä jatkettiin, kunnes tultiin kepeille. Keskellä keppejä jäi yks väli pujottelematta. Mietin nanosekunnin lähdenkö korjaamaan, mutta tulin tulokseen, etten halua keskeyttää iloisesti etenevää koiraa.

Toinen rata meni siitä HYL. Loppusuoralla sitten tuli kaunis lentokeinu, jonka sitten otin uudestaan. Kaiken kaikkiaan oli kiva päästä Epun kanssa pitkästä aikaa esteille, mutta opin yhden asian: kisoja edeltävänä yönä EI ajatella ja jutella isoja asioita, vaan nukutaan vähintään 8h! Lauantaina nähdään tottelinko itseäni, koska on Ylökkin kisat ja kolme starttia.

. 

Jos totta puhutaan, oon alkanut miettimään oisko Emma parempi antaa pois... Lenkkeily on ahdistavaa, kun joutuu vaan pakoilemaan toisia koiria. En nauti lenkkeilystä pätkääkään ja sen myötä on lenkit typistyneet huomattavasti. Lukio vie voimia ja sitten on sitä ja tätä ja vielä tota. Olen väsynyt taistelemaan koirien, itseni ja vanhempieni kanssa. En saa koulutettua sitä ikinä rauhalliseksi koirien lähellä. On alkanut olemaan merkkejä aggressiosta muita koiria kohtaan. Mutta sitten kun alan oikeasti miettimään, mihin tollasen sekopäisenpelkopurijasöpöstiinan vois muka antaa? Ei mihinkään! Veisinkö 2v ja 3kk koiran piikille? En vitussa! Eli tossa toi nyt tulee tönöttään seuraavat kymmenen vuotta ja mä saan itkee joka toisen lenkin jälkeen, mutta hei, mitäs halusin toisen koiran! :D Emma on perhettä. Ei perheenjäseni voi antaa noin vaan pois, vaikka välillä semmonen ois kyllä kiva.