Päin keppejä ja kisoja

Nyt se on tehty!

Ilmot Emman elämän ensimmäisiin virallisiin aglitykilpailuihin lähtivät äsken. Oman seuran kisoissa, tuttujen edessä, tutulla kentällä on hyvä aloittaa. Niinhän aloitin Epunkin kanssa Ylökkin kisoissa 2012. Jännityksen aiheita ovat mm. miten polvi kestää kaikki startit ja miten hyvin pystyn vaihtamaan ohjaustyyliä lennosta kolmelle hyvin eritavoilla ohjautuville koirille sopiviksi. Kyllä, kolmelle.

Epun kanssa kisojen tarkoitus on olla vain hubailua. Ukon vauhti ei ole enää niin matoilua kuin mitä se on ollut, mutta ei meillä mitään sen suurempia tavoitteita ole. Eppu ei kuitenkaan ole päässyt treenailemaan kuin pari kertaa vuodessa. Epun startit ei jännitä. Luotan koiraan. Ukon kanssa on mukava mennä. Suurin tavoite voisi olla, että Eppu jaksaisi radan jälkeen hypätä syliin antamaan pusuja. ☻

Emman kanssa starttaaminen jännittää aivan älyttömästi. Pysyykö radalla? Kiljuuko kuin syötävä? Onko kiinnostunut mun kanssa tekemisestä vai haahuileeko miten sattuu? Olen pikkuhiljaa oppinut luottamaan tyttöön enemmän ja enemmän. Viimeisen kuukauden aikana meidän suhteelle on tapahtunut jotain. Emma hakeutuu kokoajan viereen, tarjoaa itse kontaktia ja on muutenkin kuin ihmisen ajatus. Onko syynä se, että nyt on enemmän aikaa olla ja tehdä Emmin kanssa tai sitten joku muu syy, mutta eipä sillä väliä. Kisoihin lähdetään jännittäen, mutta yritetään hauskaa pitää jännityksen lomassa. Tavoitteena Emsin kanssa on, että saataisiin kepit menemään radallakin hienosti.

Kepit oli Epulle se heikko kohta ja niin ne on ollut myös Emmalle. Wuffilla vietetyn vapaatreeni vuoden aikana nainen oppi kepit. Mutta kun tehtiin comeback Ylökille, keppeihin laitettiin verkot, koska kepit eivät uudessa paikassa ensimmäiselle kerralla sujuneet. Nyt vasta ymmärrän kuinka ajattelematonta se oli. Kokeilin perjantaina vapaaharkaillessa Mutalassa mennä kepit ilman verkkoja ja meinas itku päästä... Koirahan osas kepit hienosti! Ihailkaas neitin menoa alla olevan videon kautta. :)

Sitten päästään tähän koiraan nro 3. Kyseessähän on tietenkin kääpiövillis Didi, joka on ollut ohjauksessani Ylökkillä toukokuusta asti ja Koirakoutsilla talvella muutaman kerran. Didin kanssa olen yrittänyt olla pehmeä ohjaaja, koska koira vaikuttaa aikas herkältä. Didi alias pomppukoira on kyllä mielenkiintoinne kumipallo ohjattavaksi. Koira pomppii ylös päin juostessaan. Välillä pieni pomppupallo ymmärtää, että radalla kuuluu mennä eteenpäin ja voi hyvä ihme sitä vauhtia! En oikein ikinä ole uskonut, että villakoirista olisi agilityyn, mutta Dindinduun kanssa treenaaminen on kyllä avartanut maailmankuvaa. Ylökkin kisoissa startataan Didinkin kanssa siis ensimmäisen kerran ja luotto pikkuiseen on suurempi kuin omaan junioriin. Didin kanssa tavoitteena on saada tulos. Riippuu tosin säästä ja omasta tarkkuudesta, miten villapallo menee.

Emman nimi on muuttunut puhuttaessa Emmiksi. Emma/Emmin kanssa ollaan ohituksia treenattu Jirkan ohjeilla. Siitä aion tehdä ihan oman postauksen, kun tässä nyt kiireiltä kerkiää. Ymmärrän nyt koiraa paljon paremmin. Suosittelen kyllä Jirkaa erittäin lämpimästi kaikille!