Ihmeiden aika ei ole ohi...

Lauantaina oli Ylökkin agilitykisat Vuorentaustan koulun kentällä. Lähdin sinne kuumeessa, nenä tukossa ja akillesjänne venähtäneenä. Aamulla mitin jo, että kuka voisi olla varaohjaaja, mutta paikan päällä päätin, etä kärsin itse loppuun asti. Olo oli huono, mutta fiilis oli hyvä. Muistan kuinka aikaisemmin oon oman seuran kisoissa ja epiksissä ollut lievästi sanottuna jännittynyt. Nolottanut jo valmiiksi mennä sinne tuttujen eteen olemaan huono. Nyt tuollaisesta ei ollut tietoakaan. Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

C-radan palkitut

Olin ilmonnut kaikkiin kolmeen rataan. Jari Suomalainen ajoi kisat Huittisen Harrin tuomarikortilla. Harri tuomaroi Jaria ja Jari meitä. Ensimmäinen, C, oli helppo hyppyrata. Tosin tuolta helpolta radalta meidän tulos oli hyvinkin tuttu HYL. Ensin tippu rima, sitten hyppy väärään suuntaan. Nauroinkin radan jälkeen, että mitä enemmän kisataan, sen surkeammin menee. Aivan ensimmäinen kisarata oli 5, toinen oli 10 ja siitä lähtien tullut pelkkiä hyllyjä.  Jotain positiivista tuossa radassa sentään oli. Kepit menivät loistavasti!

B-radan palkitut

Toinen rata oli sitten agirata. Nilkka kipeämpi kuin ekalla kerralla. Hyppärin myötä oli pieninkin jännitys poistunut ja radalle lähdettiinkin lähinnä pitämään hauskaa. Eppu oli aivan super ja en törttöillyt ohjauksessakaan niin paljoa. Kepeiltä tuli vitonen, mutta muuten siistiä menoo. Meinasin alkaa itkemään! Meidän hyllytysputki oli vihdoin katkaistu! Kun sitten kuulutus kertoi meidän tulleen toiseksi, oli ilmeeni varmasti mielenkiintoinen. Hyvinhän meillä meni, mutten olisi silti uskonut, että noin hyvin.



Toisen radan jälkeen akillesjänne huusi jo hoosiannaa, mutta periksi ei anneta kun on jotain päätetty. Hampaat irvessä startattiin ja hetkessä vaihtui hymyyn. Koira oli loistavasti kuulolla, en hölmöillyt ja vauhtia riitti. Jalkakipu, kuume ja koiruuden vätystely haihtuivat kaikki mielestä ja me nautittiin koko rahan edestä. Moneen kertaan kysyin äidiltä, että nostiko se mies käsiä, tuliko virheitä, eikö edes kepeiltä, mutta aina vastaus oli sama. Meille tuli ihkaeka nolla!!!
Radan jälkeen Timo tuli sanomaan, että te voititte. Luulin sitä pitkään vitsiksi ja vasta kun kävelin tulospalveluun päin ja siellä iloinen Tenille huusi onnentoivotuksia, aloin vähän ymmärtämään mitä justiinsa oli tapahtunut. Siis ooämgee... . Me saatiin eka nolla. Me voitettiin A-rata. Me saatiin eka LUVA.

En olis ikinä uskonut, että me voidaan agikisoissa voittaa. Niissä oon käynyt lähinnä sen takia, että Eppu ei muualla ole päässyt agia tekemään. Käydään kisoissa pitämässä kivaa, kun muualle ei pääse. :D

A-radan palkitut

Pakko tähän väliin kehaista hienoja kisakavereita. Wörkistit ovat mukavaa porukkaa ja tuolla olikin kolme wörkkikoirakkoa kisaamassa. Parhaiten menestyivät joka radalla sijoittuneet Eija ja Typy. Paljon onnea heille! Mukana oli myös Timo ja Ella, sekä kannustusjoukoissa Timon vaimo Sinikka ja Aku. Kiitos ihmiset mukavasta päivästä! Nähdään taas kentänlaidalla ja siihen asti, pidetään wörkkilippu korkealla! ;)

LUVAllinen mies ;) 

Emmasta vielä loppuun sen verran, että otin itseäni lopulta niskasta kiinni ja nyt me ollaan talvitreeniryhmässä. Maanantaisin 19.30-21 Pinotiellä. Vähän kyllä jännittää, koska tiedän mitä ekat kerrat tulee olemaan. Kiljumista, mahdollisesti karkaamista ja riehumista. Neiti onneksi ymmärtää agin päälle, joten kunhan tottuu uusiin treenikoiriin, niin kaikki menee just fine. Kiitos Marika, Otan yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan. Annika, vertaistuki on niin parasta. En tiedä voiko näin sanoa, mutta kiva kuulla, etten ole ainoa joka on hätää kärsimässä. :D