Tassunjälkiä sydämessä

Oli tavallinen tylsähkö perjantai. Ainoan mielenkiinnon päivään toi se, että oli pe 13.8. eli epäonnen päivä. Vaikka en sitä päivää ennen ollut uskonut, että mitään erityistä epäonnea olisi. Nyt uskon.

Päivän viimeiset tunnit olivat käsitöitä. Rankan päivän jälkeen ei jaksanut keskittyä. Kaivoin kännykän esiin taskusta. Äidiltä oli tullut viesti. "Tuu tallille, kun pääset." Tallilla äiti tarkoitti koulun takana olevaa Kotipalvelun autojen suojaa. Sinne siis, ajattelin. Lopputunti kulki seuraavaa työtä suunnitellen.

Rientäessäni sovittuun paikkaan katsoin taivaalle. Pari hassua pilven hattaraa. Aurinko paistoi lämmittävästi kasvoihin. Äiti jo minua odottelikin sinisessä kääpiöautossamme. "Moikka, miten päivä on mennyt?" Äiti kysyi, mutta oudon vaitonaisesti. "Moi, ihan hyvin. Bilsasta tuli paljon läksyä, mutta onneks hissasta ei tullut ollenkaan", vastasin auton nytkähtäessä eteenpäin. Painostava hiljaisuus lasekeutui. Hetken ajatteluamme äitiä aloitti varovasti, " Niin olen varannut neljältä ajan...." ja lopulta pudottaa pommin. "Topin lopetukseen." Tuntui kuin sydämeni olisi pysähtynyt. Samaa vauhtia, kun auto kiisi eteenpäin, kyyneleet kiisivät silmäkulmiini. En yrittänyt estää kyyneileitä mitenkään.

 Ulko-oven avatessani ja rakkaat koirani nähdessäni syöksyin niiden kaulaan kiinni ja aloitin uuden itkun. "Koirat pitäisi pissattaa", äiti yritti varovasti ja jatkoi, "minä käytän epun. Käytä sinä Topi. Pystytkö?" Nyökkäsin ja katsoin kostuvien silmien läpi äitiä, jonka silmät alkoivat myös kostua. Otin nameja ja hihnan, sekä tietysti topin ja lähdin kävelemään. Tämä on viimeinen kerta, kun... kun... kun vien Topia, ajattelin hiljaa mielessäni. Ja nyt aloin itkemään hysteeristä, lohdutonta itkua. Vastaantulijat katsoivat minua oudoksuen. En välittänyt. Tässä olivat viimeiset hetket rakkaan koirani kanssa lenkillä. Näitä en muiden antaisi tuhota! 

 Päästyämme metsään päästin Topin vapaaksi. Katsoin kuinka se nautti, juoksenteli pikku pennun tavoin ja nuuhki metsän tuoksuja viimeisen kerran. Aloitin taas lohduttoman itkuni. Topi juoksi luokseni katsomaan, oliko minulla kaikki hyvin.

Kun lähdimme viemään Topia eläinlääkäri Urho Riihikosken kotivastaanotolle Haavistolle, otin mukaani puoli purkillista herkkuja. Syöttelin Topia herkuilla, rapsutin, silitin ja painoin pääse sen pari päivää sitten pesemääni turkkiin. Itkin hiljaa ja kehoni alkoi vapista. Tämän loputtomalta tuntuvan matkan päätyttyi äiti sanoi, että minun ei olisi viisasta tulla mukaan. En vastannut. En pystynyt, tarrauduin Topin lämpimään mustaan turkkiin ja itkuni muuttui hysteeriseksi. Äiti otti Topin ja halasin sitä viimeisen, todellakin viimeisen kerran. Äiti ja Topi  laskeutuivat portatta alas. Itkin jo niin hysteerisesti, että en sanut kunnolla henkeä. En tiedä, kauanko itkin, mutta parin kyynelmeren jälkeen sininen taivas meni pilveen. Pilviin jäi pieni aukko, josta näkyi sinitaivas. Ja samassa äiti jo tulikin. Kotimatkasta en muista muuta kuin sen, että puristin hullunlailla Topin pantaa.

Seuraavana päivänä siskolta tuli tekstiviesti "... Elät muistoissani aina, vaikken silmillä sua nähdä enää voiu. Olet vapaa, lennät tuuliin toisiin, sydämessäin äänes kuitenkin aina soi..."

17.4.2004-13.8.2010 Rest in peace my darling Topi <3

Kova ikävä rakasta koiraani!

Eilinen perjantai 13. sai minut muistelemaan Topsua. Kirjoitin äidinkielen aineen Topin lopetuspäivästä vuosi sitten, mutta nyt päätin julkaista sen blogissani.

Topi oli kaunis koira, vaikka vähän villi. Kukaan ei ymmärtäny
Topia niin kuin minä ja kukaan ei ymmärrä minua niin kuin Topi.

Viimeinen kuva rakkaasta <3 :´(

Talvitalvitalvi !!!

Talvi <3

Iiihanaa! Tykkään kunnon talvista! Lunta vähintään polveen asti, pakkasta parikymmentäastetta ja auringon paistetta. Täydellinen talvipäivä. :) Tänään on melkein täydellinen talvipäivä. Aurinko paistoi piitkästä aikaa ja valoa riitti, lunta oli maassa koirille sopivasti, sekä pakkasta -15 astetta.

Ja ennekö mennään lenkkeihin niin ikävät uutiset. Eppu sai keskiviikkona aamupäivällä tärinä- ja jäykkyyskohtauksia. Istui ja tärisi, hetken siinä sai nimeä kiljua, kunnes nosti katseen lattiasta. Jäykkyyskohtauksessa takajalat ojentuivat taakse(ikään kuin venytykseen), häntä kiertyi oikealle ja suu meni omituiseen virnistykseen. Torstaina oli aika eläinlääkärillä, joka sanoi ettei epilepsia lääkitystä aloiteta, koska ensimmäinen kohtaus ja lievä. Sanoi myös, että saattoi olla peräpään kiputila(iskä sanoi samaa), mutta tarkastuksessa ei löytynyt mitään kipeää kohtaa. Seurataan ja TOIVOTAAN, että jäisi ainoaksi kerraksi. En halua menettää Eppua!

Raksu ja paksu raksu <3

Muhun on iskeny lenkkikärpö. Perjantaina, vanhempien ystävä pariskunta tuli kylään, ja lähdin koirien kanssa karkuun. ;) Kävelimme Haaviston pururadan alkupäähän, mutta emme lähteneetkään tarpomaan ladun vierustaa. Kiiruhdettiin ladun yli metsään ennenkö kukaan hiihtäjä alkoi aukoa päätään kuinka koiria ei saisi tuoda tänne tai olimme vaaraksi heille, kun koira tulee ja käy jalkaan kiinni. Päästin koirat vapaaksi ja meinasin pillahtaa itkuun samantien.... Se oli niin kaunista ja koskettavaa, kun koirat lähtivät iloissaan juoksemaan ja kisailivat keskenään. Ne tosissaan N A U T T I ! Eppu juoksi edellä, Emma spurttasi ja näykkäsi Eppua korvast ja juoksi karkuun. Eppu lähti perään äristen ja Emma sieppasi kepin, mistä Eppu sai lisävauhtia takaa-ajoon. Ne jaksoivat huhtoa metsässä reilu 40min ajan, kunnes alkoi vähän jo tassua painamaan, mutta piiloenergiaa oli jäljellä molemmilla. Koirat hihnaan ja takaisin kävelytielle. Kiersimme vielä Haaviston asuinalueen ja saimme pari onnistunutta ohitustakin!

Lauantaina sama kohde, mutta mukana oli äitini. Käveltiin hieman eri reittiä ja sain samalla kuulla missä äitini oli lapsena asunut, missä leikkinyt ja kuka oli asunut missäkin talossa. Se oli oikeesti mielenkiintoista ja kivaa. Yleensä vaan tapellaan äitin kans koirista ja yhteiset lenkit on sellaisia, että eteisessa jo olemme toistemme kurkussa, pihalla kävelen kymmenen metriä ennen äitiä ja riuhdon koiraa mukana. Siitä ei nauti kukaan, joten oli varsin positiivinen yllätys, että me tulemmekin äidin kanssa toimeen! Koirat juoksivat nyt jo tutummassa metsässä vauhdilla ja nauttivat kepin hakemisesta sekä toisen niskassa roikkumisesta(tai no Emma lähinnä nautti siitä, Eppu urisi ja näykki Emman jalkoja(hulluilla on hullut ja halvat huvit!)). Kotona oli väsyneitä koiria. <3

Talvella on kaunista!

Team EmmppU

Tänään ajattelin, että samaan lenkki kuin eilen. Äiti ilmoitti, että pakkasta -15 astetta ja Emma oli palellut jo aamupissalla. Suunnittelin silti samaa lenkkiä. Koirille ja ihmisille takit päälle, sitten menoksi! Äiti ilmoitti, ettei aikonut Tärinä-Villen kanssa pitkälle lenkille tulla.( T-V = HemuNainen = Emma) Aloin mököttämään ja marssin 10 metriä äidin jäljessä. Läheisessä pikkumetsässä tuli mies vastaan ja se osoitti lintua puussa, lausahti jotain ja poistui. Äiti kehotti ottamaan kuvan, mutta ilmoitin, etten ota pokkarilla kuvaa, koska se ei tule onnistumaan. Juoksin kotiin ja hain järkkärin ja juoksin takaisin metsään. Otin palokärjestä kuvia. Äiti puolestaan heitteli koirille keppejä. Räpsin koiristakin kuvia, mutta meidän oma hajuherneemme ei malttanut olla paikallaan, vaan lähti kokoajan viipottamaan jonnekin päin. Hienoja kuvia tuli mm. Emman hännästä, manttelista, korvasta, mutta koko naaman kuvia oli hyvin vähän.

-Veera

P.S Keksin näille team nimen! Eppu ja Topi oli TeamR= TeamRiehurakit.
Emma ja Eppu on Team EmmppU. Molempien nimistä kolme kirjainta. Rakastan noita ärrejä aivan valtavasti!

"Kuka tuolla kuvaa!?!"

Jäinen hajuherneeni <3

Rakas läskimakkara <3

Eppu on oikee mallikoira!

"Olen peto!"