Huonon omistajan huono omatunto

Mitä koirasi sanoisi sinulle, jos suinkin voisi...

1. Minun elämäni tulee kestämään arviolta 10-15 vuotta. Jos joudun eroamaan sinusta, se tulee tekemään todella kipeää. Muistathan sen, kun otat minut elämääsi.

2. Anna minulle tarpeeksi aikaa ymmärtää, mitä milloinkin odotat tai pyydät minulta.

3. Luota minuun.

4. Älä ole vihainen minulle pitkään - ja ole kiltti, äläkä laita minua lukkojen taakse jos haluat rangaista minua.

5. Sinulla on työsi, vapaa-aikasi, ystäväsi. Minulla on vain sinut.

6. Puhu minulle. Vaikka en ymmärtäisi, mitä sanot, ymmärrän kyllä kun puhut minulle.

7. Muista, etten koskaan unohda, miten kohtelet minua.

8. Jos lyöt minua muista, että minullakin on hampaat, joilla voisin helposti purra sinua. Mutta en tee niin, koska rakastan sinua.

9. Ennen kuin sanot, että minä olen yhteistyökyvytön tai laiska, kysy itseltäsi, onko minulla joku vialla. Ehkä olen kipeä, tai ehkä olen jo niin vanha ja heikko, etten jaksa enää toteuttaa kaikkia toiveitasi.

10. Pidä minusta huolta, kun olen vanha. Älä anna minun lähteä tästä maailmasta yksin, vaan pidä minua sylissäsi kun aikani on tullut, ja silitä minua. Kaikki on helpompaa, kun sinä olet rinnallani - jopa kuolema.


Erityisesti toi vitonen osu ja uppos. Mulla on ollut viime aikoina niin kiirettä, että koirat on ollut ihan huningolla. Täytin 3.1. kahdeksantoista vuotta. Synttärilahjaksi sain auton, -97 vuosimallin punaisen Toyota Starletin. Kyseinen auto tulee olemaan "koirabiili". Takapenkki on jo uhrattu koirien kevarille ja treenikassikin löysi autosta uuden kodin. Kun sain auton, ajattelin sen helpottavan metsälenkeille lähtöä. Kuvittelin kuinka joka päivä koulun jälkeen nappaisin koirat kotoa mukaan ja painuttaisiin keskustasta metsään lenkkeilemään. Ei mennyt niin kuin Strömsöössä.

Täysi-ikäisyyden mukana tuli jatkuva kiire. On hirveästi hommia mitä pitäisi tehdä, muttei aikaa oikein millekään. Ihmissuhteet kärsivät siitä, ettei mulla ole aikaa, muttei se mua niin haittaa. Tajusin joululomalla, kun isi puhu mulle kuin aikuiselle, mitkä asiat on mulle oikeesti tärkeitä. Koirat. Ne on mulle hommattu. Jos en huolehdi niistä, ei niillä ole ketään. Tai no on tietenkin pissittäjä-äiti. Mun koirat tarvitsee mua. Oon koko syksyn ollut tosi itsekäs ja ajatellut, että koirat nyt vaan pyörii tossa. Tunnustan. Kyllästyin ainaiseen vastuuseen niistä. Olin väsynyt. Halusin olla kuin en olisi Veera, Epun ja Emman omistaja, vaan Veera, villi ja vapaa koirista. Kriiseilin koko syksyn kaikesta, eniten täysi-ikäisyyden lähestymisestä. Nyt se on ohitettu ja onneksi viimein tajusin, että haluan olla ja mun kuuluu olla Veera, Emmppun omistaja.

Isin puhe vaikutti muhun todella vahvasti. Koirat ei ole mulle vain koiria. Ei-koirallisten ja varmasti joidenkin koirallistenkin on sitä vaikea ymmärtää. Ei ne nyt mitään lapsia ole. Ne on mun koiria, mun rakkaita koiria. Eppu on opettanut ja antanut mulle niin paljon. Oikein tuntuu pahalle, koska en ole ollut sen arvoinen omistaja. Epun ansiosta olen Ylökkissä ja ne ihmiset, joita olen siellä tavannut, ovat vaikuttaneet muhun paljon. En tiedä miten voisin kiittää kaikkia mua oikeaan suuntaan ohjanneita ja muhun uskoneita ihmisiä kylliksi! Kuitenkin suurimman kiitoksen ansaitsee D.A´s Frank. Mun pikku höpötiti. Kuningas Epsutus Peppuheppu. Eppu.