lauantai 4. helmikuuta 2012

Ensimmäinen näyttely á la Emma, Keuruu 4.2.2012

Pieni tauko blogauksesta kouluhommien takia. Nyt kokeet ja muut koulujtutu eivät enää mieltä kovinkaan paljoa rasita, joten täällä taas. :)

Kaunista, mutta KYLMÄÄ!
En ole kertonutkaan, että Emman ensimmäisen esiintyminen tehtää Keuruun näyttelyssä. Noh, tänään se jännittävä päivä sitten oli ja hyvin oli vaiherikas.

Aamulla heräsin vartin yli seitsemän ja kiireesti kamat kasaan. Ennen kahdeksaa olimme äidin kanssa pakanneet tavarta ja koirat autoon, mutta meidän iki-ihana todellinen talviauto EI KÄYNNISTYNYT. -___-
Kipaisin takaisin kotiin herättämään isukkia, joka tuskin hirveästi nautti saadessaan tietää, että joutuisi -28 asteen pakkaseen. Naapurinmies sanoi, että oli yrittänyt käynnistää viidestä lähtien kahden tunnin välein, mutta ei auto hänelläkään käynnisty. Syyksi epäili yön huimaa -32 asteen pakkasta. (Nyt illalla voin todeta, että oikea syy oli, että lämpötolpat olivat pimenneet. Huoltomies sai varmasti kosolti iloista ja positiivista palautetta asukkailta.)
Kun viimein pääsimme lähtemään, veimme Epun ensin enolleni hoitoon. Olisihan Eppu yksinkin pärjännyt, mutta saipahan olla kerrankin huomion keskipisteenä.

 Matkakaan ei sujunut, ei ollenkaan. Äiti kääntyi liian aikasin risteyksestä -> eksyimme, mutta pääsimme kuitenkin perille. Autossa alkoi haista palanut -> jäähdytysnestettä ei ollut ja moottorinlämpötila mittari yli asteikon. 

Lopulta saavuimme perille! Olin aivan varma, että Emma alkaisi ulvomaan, kun pääsisimme sisälle. Yllätys, järkytys ja ihmetys, sillä tyttö oli hiljaa! Olin niiiiin ylpeä hiljaa olevasta tytsystä, kun isommat junnuluokan pojat ärisivät ja haukkahtelivat. Hetki siinä kerittiin palloillemaan, mutta kyllä se kehään meno yllättävän nopeasti tuli.

Jooh, tästä mä en ole ylpeä. Voin sanoa, ettei musta ammattihandleriks kyllä olis. :D
Pyöritin koiraa liikaa, kävelin vinosti, en saanut kunnolla seisomaan ja vaikka mitä muuta. Tuomari kuitenkin tykkäsi tytöstä. Arvosteluun olen ERITTÄIN tyytyväinen. Tuomarina Pirjo Aaltonen.


Selvän sukupuolileiman omaava. Mittasuhteiltaan oikea narttu pentu. Spannattavissa. Ikäisekseen varsin syvä rintakehä. Erittäin kaunis ilmeinen pää. Sopivasti kulmautunut. Melko alhainen hännän kiinnitys. Takaraajat jäävät rungon alle liikkuessa. Hyvä väritys.


Kakkostulos ja KP-ruusuke (kunniapalkinto)



Kotimatkalla
Rintakehä Emmalla on kyllä iso ja häntä hieman alhaalta kiinni, mutta tuo takaraajojen (hassu termi :D ) jääminen oli mun kokemattomuuden takia. En saanut neitiä kulkemaan niin hyvin, kuin olisi pitänyt.Tästä on hyvä jatkaa keväämmällä.

Ensi viikonloppu onkin taas täynnä koiratouhuja. Lauantaina agility epikset Koirakoutsin hallilla (Teivaalantie 7, Lielahti). Sunnuntaina on lemmikkiliike Tassuparin järjestämä macth show, jonne mennään harjoittelemaan kehässä kävelyä ja käyttäytymistä.

Lopuksi kuvia viime viikolta.

Emma ja The Nahkatakki ;)

Höpsö jäännuolijani <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tassunjäljet tänne