kehvelin rengas ja loppumaton epätoivo

Agirodussa startattiin ja radan näette T Ä S T Ä. Me oltiin joukkueen ankkureita ja lähdetään kohdassa 3.50. Sori, en saanut tota sillai kivasti näkyviin.

Aika oli siis 62.98 ja ratavirheita kertyi 20, hylky ja keppivirhe. Ai että mua ketuttaa toi renkaan sivusta hyppy!! jos Eps oisi hypänny renkaan ekalla, olisin kerinnyt ohjaan kepeille paremmin, mutta turha se on jossitella. Enskerralla oon sitten tarkempi. Kyllä enskerralla! Muhun iski kisakärpö, again! Tosin tää johtuu nyt täysin isistä ja tuikituntemattomista. Radan jälkeen multa tultiin kysyyn kisaanko ja kun vastaus oli kieltävä, kysyjä kehotti ehdottomasti lähtemään uudestaan radoille. Isukkikin ihan innostui! Ikinä isi ei oo mitenkään mielellään lähtenyt raijaamaan mua "koirahömpötyksiin" (=treenit, kisat, yms), mutta kun päästiin kotitielle se sanoin; "Oli mukava reissu. Rentouttavaa vastapainoa töille. Voidaan lähteä uudestaan." Voin kuinka noi sanat lämmittivät mieltä!! ♥

Emma on samanlainen apina kuin ennenkin. Eilen meinasin lenkillä alkaa itkemään, koska koen olevani niin voimaton koirien kanssa. Mikään ei auta. En jaksa enää tapella. Äitikkä sanoi jo, että Ems pitäisi antaa pois. Ehei ikinä! Multa ei viedä enää yhtään koiraa. Jos tuollaiset puheet jatkuu, niin puoli vuotta ja muutto omaan kotiin. Emma on ongelmainen, mutta se on perhettä. Ei ihmisiäkään voi tosta noin vaan myydä eteenpäin. Ei sais liikaa inhimillistää koiria, mutta mulle koirat merkitsee jotain, mihin kukaan ihminen ei ikinä yllä.

Eppu on laihtunut! Vauhtiakin alkaa hetkittäin olla yllättävän paljon. Nuoruusvuosien vauhtii ei päästä, mutta kyllä ukosta näkee, kun silmiin syttyy palo. Sellaisista hetkistä me nautitaan molemmat! Varsinkin sen jälkeen, kun poika meinasi hukkua. Oltiin omassa rannassa, siinä on tosi iso ja laakee kivi, jota käytettään laiturina ja sitten monta metriä syvää, heitin koirille keppiä ja kaikki meni kuin satoja kertoja aikaisemminkin. Mutta sitten kuulin krohinaa ja näin, kuinka Eppu alkoi vajoamaan. Yleensä uidessa alaleuka on vedenpinnan yläpuolella, mutta nyt vesi osui jo yläkulmureihin. Iski pieni paniikki, aloin jo kiskomaan housuja pois, että hyppään perään, mutta sitten ukko pääsi kiven reunaan ja nostin rantaan. Otin vyötäröltä, voiko sanoo vyötärö?, kiinni ja ravistin, että tulis vedet pois. Vapauduttuaan mun otteesta, Eppu oksensi vesilimaa. Sitten oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Itse kuitenkin pelästyin sen verran, että lähdettiin kotiin... Hetki oltiin kotona oltu, kun koira muuttui iloisesta Epusta, täriseväksi ja rohisevaksi ruipeloksi. Koira oli selkeästi todella kipeä. Aloin etsimään päivystävän lekurin numeroa. Eppu meni kokoajan huonommaksi. Ei pystynyt istumaan, ei makaamaan, tuijotti vain tyhjyyteen. Äiti ehdotti, että rukoillaan ennenkö soitetaan päivystykseen. Niinpä me rukoiltiin. Siinä samassa Eppu lösähti makaamaan, alkoi nukkumaan ja rohina lakkasi. Oli kyllä paras ihme ikinä! Pelkäsin tosissani Epun kuolevan keuhkoissa olevaan veteen. Omaan rantaan ei mennä enää.

 Olin su-ti agilityoppilaani, Tuulan, dogsitterinä, kun perhe matkasi länsinaapuriin. Hoidokkina oli 2.5v kooikkeri uros, Hippe. Kooikerhondje on rotuna suht uusi, mutta tehokkaasti leviävä. Agilitykentillä koikkereita näkyy paljon. Hipen kanssa meni hyvin ja otin Emmankin mukaan tutustumaan poikaan. Neiti oli vähän näreissään, kun toinen koira sai multa huomiota, mutta tappelua ei kuitenkaan syntynyt. Ems tarvitsee koirakavereita, joiden kanssa voi tutustua omaa tahtiaan! Jo se, että Emma joutui kävelemään vieraan koiran vieressä oli haasteellista pelkurimölyapinalle. Lenkillä saa monesti kuulla, että tyty on varmasti vihainen ja hullu. Hullu se kyllä on, allekirjoitan täysin, mutta ei vihainen. Hampaan irvessä louskuttava hyökkivä koira näyttää pahalta, mutta kaiken sen takana heiluu häntä. Emma ei ikinä ole oppinut kuinka koiriin suhtaudutaan, koska pentuna lenkkeili vain Eppuepäsosiaalisen kanssa. Niinpä tyty on kehittänyt oman tekniikan ajaa nuo pelottavat monsterit pois. Näin arkajalka ei joudu pelottaviin tilanteisiin. Ymmärrän Emman käytöstä ja osaan lukea sitä, mutten tiedä kuinka tästä pitäisi lähteä purkamaan tilannetta...

Mökki, joka vuoraktiin vuosi sitten, taitaapi jäädä nyt unholaan. Vuokravuosi tulee 31 päivä täyteen ja mun mielestä sitä on turhaa vuokrata. Tänä vuonna oon käynyt siellä ehkä viisi kertaa. Kertaakaan en ole yöpynyt. Mökki on kiva, mutta toisaalta, saa koirat juostua muuallakin vapaana. Katsotaan nyt miten käy...

Koko kesä on ollut tosi kiireinen. Tänään oli ensimmäinen oikea lomapäivä. Koirat on joutuneet oleen vähemmällä hoidolla, mutta nyt se muuttuu. Koirat on taas prioriteettilistan kärkipaikalla.

Hyvää loppuviikkoa ihmiset!!

p.s. Mä tarvitsen oikeasti apua Emman kanssa. Jos sulla on hyviä vinkkejä tai hyvähermoinen koira sekä itsellä pitkä pinna, olis ihanaa saada treenikoiria lenkkiseuraksi. Oon epätoivoinen jo...